Jo lyhyt tarkastus Rovaniemellä paljasti useita puutteita. Valvonta kuuluu maanteiden hoitourakoitsijoille, mutta vastuu on mainoksen sijoittajalla.
Vaalimainoksen sijoittajan pitää noudattaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tienvarsimainonnasta ja ilmoittelusta antaman määräyksen lukua 3 tilapäisistä ilmoituksista.
Kävimme Rovaniemellä vaalien jälkeisenä maanantaina mittaamassa sitä, miten tarkasti määräyksiä noudatettiin. Varusteina oli lasermittari etäisyyden mittaamista varten sekä perinteinen mittanauha.
Puolentoista tunnin kierroksen aikana ilmeni useita puutteita. Suurimmat liittyivät mainosten etäisyyksiin risteyksistä ja liikennemerkeistä. Useita mainoksia oli sijoitettu muun muassa eritasoliittymien ramppeihin, mikä ohjeistuksen mukaan on kielletty. Joitakin mainoksia oli kiinnitetty liikennemerkkeihin, mikä on jo turvallisuuskysymys.
Esimerkiksi sitoutumattomana Keskustan listoilta ehdolla olleen Matti Henttusen mainoksia oli kiinnitetty määräysten vastaisiin paikkoihin. Hänen mukaansa mainoksia laittoivat paikalleen sekä hän itse että muut henkilöt.
– En itse muista, että olisin kiinnittänyt kyseistä mainosta, Henttunen sanoo.
Kaikki havaitut vaalimainokset olivat kokonsa puolesta määrättyjen mittojen rajoissa. Vaalimainoksen leveys tai korkeus saa olla korkeintaan 120 senttimetriä ja enimmäiskoko yksi neliömetri. Mainoksen saa sijoittaa vain maantien tiealueelle. Tätä määräystä oli laiminlyöty.
Vaalien tienvarsimainonnan valvonta on veteen piirretty viiva
Vaalimainosten sijoittelua valvovat maanteiden hoitourakoitsijat muiden töidensä ohella. Jokaisella hoitourakalla on urakkavalvoja, joka tulee Elinkeino-, liikenne, ja ympäristökeskuksesta (ely-keskus). Hoitourakoitsija voi poistaa sääntöjen vastaisen mainoksen ja viedä sen varikolleen, josta mainoksen voi noutaa määräaikaan mennessä. Noutamattomat mainokset menevät jätehuoltoon.
Vaikka hoitourakoitsijat eivät muilta töiltään ehtisi puuttua mainosten sijoitteluun, ely-keskuksen kunnossapitovastaava Joona Peltoniemen mukaan mainosten sijoittelumääräyksistä on tärkeä pitää kiinni.
– Väärin sijoitetut mainokset voivat aiheuttaa onnettomuuksia, kun tienkäyttäjien huomio keskittyy olennaisen sijaan mainoksiin.
Peltoniemen mukaan hoitourakoitsijoilla on paljon muitakin tehtäviä kelirikko- ja sulamiskauden alettua. Vaalimainokset eivät ole tällöin priorisoinnin kärkipäässä.
– Toki räikeisiin vaaraa aiheuttaviin rikkeisiin täytyy puuttua. Peräänkuuluttaisin vaalimainosten sijoittelijoiden vastuuta.
Peltoniemen tekemän kyselykierroksen mukaan urakoiden valvojien tiedossa ei ole poistettuja vaalimainoksia Lapin alueella. Pohjois-Pohjanmaalla ely-keskukselle on tullut muutamia yhteydenottoja väärin sijoitetuista vaalimainoksista.
Suurempia sanktioita mainosten väärästä sijoittamisesta ei siis tule. Peltoniemen mukaan onnettomuuden sattuessa, voi väärin sijoitetun vaalimainoksen asettaja joutua jonkinlaiseen vastuuseen.
Vaalimainokset pitää poistaa tienvarsista viikon kuluessa siitä kun vaalit on pidetty.
Tien varteen sijoitetut vaalimainokset voivat hämätä myös autojen nopeusautomatiikkaa, joka voi luulla mainoksia nopeusrajoituskylteiksi.