Ukrainan sodan opetukset näkyivät sotakalustossa.
Venäjän asevoimat esitteli tänään perjantaina sotakalustoaan perinteisessä voitonpäivän paraatissa Moskovan Punaisella torilla. Päivä oli tavanomaista juhlavampi, sillä kyseessä oli natsi-Saksasta saadun voiton 80-vuotisjuhla.
Kahtena edellisvuonna paraatit ovat olleet huomattavan suppeita. Asiantuntijat ovat arvelleet, että Venäjä on vienyt Ukrainan sodan rintamille niin paljon sotakalustoaan, ettei sitä ole riittänyt paraatiin.
Nyt juhlavuonna kalustoa oli runsaasti esillä. Ylen sotilasasiantuntija Marko Eklund luonnehtii, että Venäjä järjesti tällä kertaa ”oikean paraatin säästöparaatien sijaan”.
– Nyt esillä olivat kaikki tärkeimmät maavoimien käytössä olevat nykyaikaiset järjestelmät. Esimerkiksi taistelupanssarivaunuista esiteltiin koko sarja eli T-72-, T-80- ja T-90-vaunut.
Sen sijaan Venäjän ”superpanssarivaununa” mainostamaa T-14 Armataa ei Punaisella torilla nähty. Se on edelleen kehitysvaiheessa. Moni muistaa vuoden 2015 paraatin, kun Armata pysähtyi keskelle toria ja jouduttiin hinaamaan pois.
Venäjä esitteli myös uusimpia rynnäkköpanssarivaunuja. Näitä olivat Eklundin mukaan modernisoidut BMP-2K Berežok -vaunut sekä vielä kehittelyssä olevat Kurganets-25 ja Bumerang.
Panssariosastot esiintyivät noin kymmenen vaunun komppanioina.
Ukrainan opetukset näkyivät
Ukrainan sodan kokemukset näkyivät paraatisssa, Eklund huomioi. Venäjä on huomannut, että liikkuvassa sodankäynnissä pyörät sopivat tykistölle paremmin kuin telat. Tästä kehityksestä esimerkkinä paraatissa esiteltiin 152 millin Giatsint-K- ja Malva-tykistöjärjestelmät.
Esillä oli myös useita lennokkijärjestelmiä, kuten Orlan- ja Lantset-lennokit sekä iranilaisesta Shahed-lennokista Venäjällä kehitetty versio Geran.
Raskaimmista aseista Punaisella torilla nähtiin termobaarinen tykistöase TOS-2, jota Venäjällä nimitetään raskaaksi liekinheittimeksi. Lisäksi torille tuotiin Ukrainassa käytettyjä pitkän matkan Iskander-M-ohjuksia sekä mannertenvälisiä Jars-ohjuksia.
Ilmavoimien ylilennon tekivät Su-30- ja MiG-29-hävittäjät sekä Su-25-rynnäkkökoneet.
Ilmavoimien esiintyminen oli kuitenkin puutteellista, Eklund huomioi. Raskaat pommikoneet, ilmatankkauskoneet ja helikopterit puuttuivat kokonaan, vaikka sää ei olisi estänyt niiden lentoja.