Kukkapuro oli syntynyt Viipurissa vuonna 1933.
Muotoilija ja sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro on kuollut 91-vuotiaana. Hän kuoli kotonaan Kauniaisissa lauantaina 8. helmikuuta. Tiedon kuolemasta vahvisti Ylelle Kukkapuron tytär, Studio Kukkapuron kuraattori Isa Kukkapuro-Enbom.
Asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat. Yrjö Kukkapuro sairasti pitkäaikaista sairautta.
Hän oli syntynyt Viipurissa vuonna 1933.
Kukkapuro on saanut lukuisia palkintoja, muun muassa Valtion taideteollisuuspalkinnon vuonna 1970, Pro Finlandia -mitalin vuonna 1983, Kaj Franck -palkinnon vuonna 1995 ja Suomi-palkinnon vuonna 2017.
Kukkapuro on tunnettu suunnittelemistaan klassikkotuoleista ja huonekaluista. Yksi niistä oli Karuselli-tuoli 1960-luvun alussa. Se päätyi myös presidentti Urho Kekkosen Tamminiemen olohuoneeseen.
Kukkapuron töitä on ollut esillä muun muassa Lontoon V&A-museon ja New Yorkin MoMA-museon kokoelmissa.
Kukkapuro on toiminut Taideteollisen korkeakoulun professorina 1974–1980 ja rehtorina 1978–1980. Lisäksi hänet on nimetty kunniaprofessoriksi muun muassa Wuxin ja Nanjingin yliopistoissa 1999 ja Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtoriksi 2001.
Lue lisää täältä: Suomen tunnetuimpiin muotoilijoihin kuulunut Yrjö Kukkapuro oli Karuselli-tuolin isä