Helsingin poliisi tutkii hyvin poikkeuksellista vainoamisepäilyä. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä vainoamiseen.
Poliisi epäilee 36-vuotiasta miestä entiseen pääministeriin ja entiseen SDP:n puheenjohtajaan Sanna Mariniin kohdistuneesta vainoamisrikoksesta.
Yle sai poikkeuksellisesta vainoamistutkinnasta uutta tietoa.
Tähän asti on tiedetty, että epäilty pyrki jouluaattona Sanna Marinin kotiin.
Tilanne oli edennyt niin, että 36-vuotias mies soitti aattona Marinin ovikelloa.
Hän soitti sitä useaan kertaan.
– Asunnon ovisilmästä oli katsottu ja tunnistettu mies samaksi, joka oli aiemminkin lähestynyt Marinia, kertoo Ylelle tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.
Tämän jälkeen Sanna Marin itse tai toinen asunnossa ollut henkilö soitti hätäkeskukseen.
Poliisit tulivat ripeästi paikalle.
– Poliisit tulivat paikalle 10–12 minuutissa, tutkinnanjohtaja Lehtonen sanoo.
Koko sen ajan mies seisoi Marinin asunnon rappukäytävässä. Sieltä poliisit ottivat hänet kiinni.
Epäilty kiistää ja kertoo katselleensa arkkitehtuuria
Sanna Marinin vainoamisesta epäilty mies on kiistänyt poliisille jyrkästi syyllistyneensä vainoamisrikokseen.
– Hän sanoi olleensa katsomassa Marinin talon arkkitehtuuria, kun poliisit ottivat hänet kiinni, tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen sanoo.
Marin haki vainoamisesta epäillylle miehelle lähestymiskieltoa viime perjantaina Helsingin käräjäoikeudessa.
Oikeus määräsi miehen vuoden pituiseen laajennettuun lähestymiskieltoon.
Se tarkoittaa sitä, ettei mies saa ottaa yhteyttä Mariniin, ei tarkkailla tai seurata tätä. Mies ei saa myöskään oleskella oikeuden määräämällä alueella.
36-vuotias mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen.
Lähestymiskielto on kuitenkin siitä huolimatta voimassa.
Poliisin ohje Marinille: Soita 112
Poliisi on ohjeistanut entistä pääministeriä, miten tämän tulee toimia, jos hän näkee lähestymiskieltoon määrätyn miehen lähellään.
– Soita 112. Tällainen ohje on annettu, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen sanoo.
Jos epäilty rikkoo lähestymiskieltoa, hänet otetaan kiinni, sanoo poliisi.
– Jos hän liikkuu kielletyllä alueella, aika hyvät selitykset saa olla, ettei joudu koppiin yöksi, Lehtonen toteaa.
Poliisin mukaan vainoamistutkinta on poikkeuksellinen, koska 36-vuotias epäilty ei tunne lainkaan Marinia.
– Yleensä näissä on henkilöiden välillä aina joku yhteys vaikka vuosienkin takaa, sanoo poliisi.
Helsingin poliisin on määrä saada vainoamistutkinta valmiiksi hyvin pian.