Lauantaiyönä 4. tammikuuta kello 3.50 Keravan hätäkeskus vastaanottaa hätäpuhelun Nurmijärven Tulvatieltä.
Luhtajoessa sillan kohdalla on havaittu auto väärinpäin vedessä. Vain auton pohja näkyy pinnan yläpuolella.
Apu saapuu paikalle nopeasti ja ensimmäinen pintapelastaja on pian auton luona vedessä. Mitään ei kuitenkaan ole enää tehtävissä.
Muutamaa tuntia aiemmin neljän 17–19-vuotiaan nuoren seurue on ajelulla. Hopeanvärisen Volkswagen Jetta -sedanin kyydissä on kaksi naista ja kaksi miestä.
Autoilemassa on vuonna 2007 syntynyt nainen ja hänen vuonna 2005 syntynyt veljensä. Vuonna 2006 syntyneen mieskuljettajan lisäksi mukana on vuonna 2007 syntynyt nainen.
Tammikuinen yö on selkeä, mutta sydäntalvisen pimeä. Lumisade on lakannut, ja pakkasta on noin 13 astetta.
Nuoret kääntyvät kapealle Tulvatielle, jota on tiettävästi välillä käytetty oikotienä Klaukkalantielle. Tiellä ei ole säännöllistä talvikunnossapitoa.
Vähäliikenteisen tien pinta on peilijäässä, ja jään päällä on kerros puuterilunta. Matka jatkuu kohti Luhtajoen ylittävää siltaa.
Yle on saanut poliisilta onnettomuuden yksityiskohtiin uusia tietoja, jotka poikkeavat aiemmin uutisoidusta. Tämän jutun tiedot tapahtumista perustuvat poliisin viimeisimpiin tietoihin.
Onnettomuustilanne alkaa alamäessä, noin parikymmentä metriä ennen siltaa. Nuorten auto ajautuu tuntemattomasta syystä tien oikeanpuoleiselle pientareelle.
Mitä lähemmäs siltaa tullaan, sitä jyrkemmin tien oikea piennar viettää alas kohti jokea.
Pengermiä on vahvistettu tien molemmin puolin juuri ennen siltaa noin viiden metrin mittaisilla puupölkyillä. Auto ajautuu pengerpuupölkyn päälle, johon jää raahautumajälkiä.
Autosta jää jälkiä myös rannan reunimmaisen koivun kylkeen kohdassa, jossa yhä keula menosuuntaan päin kulkevan auton painopiste muuttuu, ja se pyörähtää oikean kylkensä kautta ympäri.
Joki on jäässä, mutta virtauspaikassa jää on ohuempaa. Kierähtäessään auto päätyy jokeen katolleen. Vain sen pohja jää pinnan yläpuolelle.
Kello kahden aikaan yöllä yhden auton kyydissä olleen läheinen huolestuu. Mies, joka oli aiemmin illalla yhteydessä autossa olleeseen tyttöystäväänsä, ei saa häneen enää yhteyttä.
Sosiaalisen median sovellus paikantaa autossa olevan puhelimen Tulvatielle.
Poikaystävä pyytää mukaansa toisen henkilön ja he lähtevät yhdessä sovelluksen osoittamaan paikkaan. Heistä toinen soittaa hätäpuhelun. Auto on löytynyt vedestä. Kello on kymmentä vaille neljä aamuyöllä.
Hälytyksen jälkeen tapahtumat etenevät nopeasti. Ensimmäinen Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikkö on paikalla alle kymmenessä minuutissa.
Pintapelastaja saa kaksi takapenkillä istunutta nuorta ulos autosta. Kello 4.22 paikalle tulleen yksikön sukeltaja tuo pinnalle kaksi etupenkeillä istunutta uhria.
Kaikki neljä uhria ovat löydettäessä elottomia. Myöhemmin sairaalassa heidät todetaan kuolleiksi.
Aamuöisiin pelastustöihin osallistuu 19 pelastajaa kuudesta Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköstä.
Myös poliisi saapuu paikalle nopeasti ja aloittaa onnettomuuspaikkatutkinnan.
Auto vinssataan ylös ja kuljetetaan pois poliisin tarkemmin tutkittavaksi. Sukelluksia onnettomuuspaikalla jatketaan vielä seuraavana päivänä.
Monien sattumien hirvittävä summa
Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kolmena kuolemantuottamuksena.
Poliisin arvion mukaan autolla ei ajettu liiallista nopeutta eikä päihteillä ollut osuutta tapahtuneessa. Rengasjälkien perusteella kuljettaja ei myöskään kaarrellut tai temppuillut autolla. Tahallisuutta ei epäillä.
Poliisi ja Onnettomuustietoinstituutti jatkavat yöllisen ajelun ja onnettomuuden yksityiskohtia selvittämistä. Auton vaurioita ja järjestelmiä tutkitaan ja tietoa turmayön kulusta etsitään myös muun muassa uhrien matkapuhelimista.
Turmassa näyttäisi yhdistyneen monta onnetonta sattumaa.
Tulvatie on huoltamaton, kapea sivutie ja tapahtumayönä oli liukasta.
Tien sisäkaarteessa ei ollut betoniestettä ja auto mahtui juuri ja juuri puiden välistä jyrkälle joentöyräälle. Jyrkkä penger käänsi auton katolleen ohuesti jäätyneeseen jokeen.
Kuolinsyiden selvittäminen on vielä kesken. Se on selvää, etteivät nuoret päässeet autosta ulos omin avuin. Tammikuinen yö päättyi murheelliseen aamuun.
Jutun tiedot on koottu Itä-Uudenmaan poliisilta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta sekä käymällä paikan päällä.