Näin viivakoodi korvasi hintalaput – monet suomalaiset olivat valmiita maksamaan, jottei niin kävisi – Elävä arkisto – yle.fi

2020-luvulla viivakoodi on käytössä miltei kaikkialla, ja sille on tullut jo 2D-seuraajakin.

Toisin oli 1980-luvun alussa, jolloin EAN-viivakoodi alkoi yleistyä myös Suomessa. Uusi koodi kiehtoi monia, eikä aina hyvällä.

Jotkin uskonnolliset yhteisöt uskoivat viivakoodeista löytyvän pedon merkin. Tämä perustui siihen, että niistä saattoi löytää numeroyhdistelmän 666. Toimittaja Risto Astikainen kertoi viivakoodia vastustavasta seurakunnasta vuonna 1991.

Kauppiaita viivakoodissa houkutti tehokkuus. Jokaiseen tuotteeseen ei tarvinnut erikseen liimailla hintalappuja, vaan koodi painettiin pakettiin suoraan tuotannossa. Kassatyöntekijöiden ei tarvinnut naputella hintoja yksitellen kassakoneeseen.

Muutos ei ollut kuitenkaan helppo kuluttajille, joiden piti totutella etsimään hinnat kauppojen hyllyiltä.

ATK toi kauppoihin muun muassa puhuvat vaa’at

Teknologian kehittyminen alkoi näkyä konkreettisesti ihmisten arjessa ruokaostoksilla.

Itsepalveluvaa’at tulivat käyttöön sellaisiin kauppoihin, joilla myyntiä oli niin paljon, että vaakaan sijoittaminen oli kannattavaa.

Vuonna 1985 esitelty puhuva vaaka maksoi lappeenrantalaisen kauppiaan Risto Alangon mukaan saman verran kuin auto.

Tietokone palvelee: Kaupan tieto- ja tavaratulva -opetusohjelma esitteli kaupan uudistuksia vuonna 1985. Tietokoneiden avulla kauppiaat pystyivät seuraamaan myymiään tuotteita ja niiden määriä. Suuret varastot toimivat jo pääosin teknologian varassa.

Uuden teknologian epäiltiin vaikuttavan kaupassa tarjottavan palvelun määrään ja vaikeuttavan ostosten hinnan laskemista.

Alanko oli sitä mieltä, että ne asiakkaat ja työntekijät, jotka teknologiaan tutustuivat, ymmärsivät sen hyvät puolet.

Viivakoodit helpottivat kauppiaiden työtä myös muilla tavoin kuin säästämällä yksittäin hinnoittelun vaivan. Jo tehtaalla pakettiin painetun viivakoodin avulla voitiin seurata tehokkaammin tuotevirtoja tai muuttaa tuotteiden hintoja kampanjan ajaksi. Hyötyä oli myös kuluttajille: kassajonot nopeutuivat ja kassakuiteista tuli täsmällisempiä.

Epäselvät hintamerkinnät huolestuttivat kuluttajia

Kyselytutkimusten mukaan moni kuluttaja oli kuitenkin vielä valmis vaikka maksamaan siitä, että tuotteissa säilyisi hintalappu. Epäilyksille oli perääkin. Kaupan kattojärjestön edustaja myönsi TV-uutisissa vuonna 1988, etteivät kaikki kaupat olleet merkinneet hintojaan riittävän tehokkaasti.

Myöskään tuotteiden litra- ja kilohintoja ei tarvinnut vielä ilmoittaa. Niiden merkitsemisestä tuli pakollista kaupoille vasta vuonna 1991. Kokeilu koski ensin tiettyjä tuotteita ja laajeni sitten muihin.

Kilohintojen merkitseminen aiheutti kauppiaissa alkuun nikottelua.

Loppukaneetti ohjelmissa oli usein sama: kuluttajat tämänkin lopulta maksavat.

Paketin kyljestä popkulttuuriin

90-luvulla viivakoodit olivat kuitenkin jo tulleet jäädäkseen. Toimittaja Risto Astikainen esitteli EAN-koodin toimintalogiikkaa pilke silmäkulmassa ohjelmassa Kolme kertomusta kehityksestä: EAN-koodi. Vanhojen viivakoodien lisäksi hän sulki ohjelman lopussa roskapussiin myös sosialismin, joka oli epäonnistunut, koska sillä ei ollut yhtä hyvää järjestelmää kuin EAN-koodi.

Viivakoodi vakiintui Suomessakin ja se otettiin käyttöön myös muissa yhteyksissä, kuten laskujen maksamisessa.

Sittemmin koodi on noussut suosituksi kaupallisuuden symboliksi popkulttuurissa ja taiteessa. Vuonna 2001 Apulanta-yhtye sävelsi hittikappaleensa Viivakoodit.

Vain viivakoodit aukaisee
Tien meidän hermokeskukseen
Yön valot hakkaa tajuntaa
On kaikki h**vetin halpaa

Apulanta: Viivakoodit

Artikkelin pääkuva on graffititaiteilija Banksyn teos Tagging robot, jonka hän maalasi seinään Yhdysvalloissa Brooklynissa vuonna 2013.

Lähteet: GS1, GS1:EAN-viivakoodit