Kutsussa kohdunkaulan syövän testiin pitäisi suosituksen mukaan olla valmiiksi valittu aika, mutta kaikkialla näin ei ole. Asiantuntijat pelkäävät syöpien lisääntyvän.
Niina Koskela,
Niklas Joki
Osa hyvinvointialueista on siirtynyt käytäntöön, jossa kohdunkaulan syövän seulontojen kutsukirjeessä ei ole ennakkoon varattu päivää tai kellonaikaa kuten aiemmin.
Sen sijaan kutsussa on ohjeet ajan varaamiseksi.
Muun muassa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla asiakkaan on varattava aika itse.
– Minusta se on puhtaasti laiskuutta ja hölmöyttä. Näin ei pitäisi tehdä, sanoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Pekka Nieminen Helsingin yliopistosta.
Hän on tilanteesta hyvin huolestunut, sillä naiset osallistuvat seulontoihin paremmin, kun aika ja paikka on kutsussa valmiina.
Huolestuttavaa naisten näkökulmasta ja ei missään nimessä hyväksyttävää
Dosentti Pekka Nieminen
Kun Helsingin kaupunki jätti aikoinaan kutsukirjeestä valmiit ajat pois, seulontaan osallistumisprosentti laski 72:sta noin 62:een.
Vaikutus huomattiin ja vanhaan käytäntöön palattiin, jolloin osallistuminen nousi alkuperäiselle tasolle, kertoo Nieminen.
– Aina voi muuttaa ajan, jos se ei sovi. Jos nainen ei tule sovittuna aikana seulontaan, hänelle lähetetään kuukauden kuluttua uusintakirje.
Suomessa havaitaan noin 170 kohdunkaulan syöpää vuodessa. Jos seulontoja ei olisi, luku olisi noin 1 500, sanoo dosentti Pekka Nieminen.
Suomessa joka seitsemäs nainen saa kohdunkaulan syövän esiasteen elämänsä aikana.
– Suomi on yksi maista, jossa on vähiten kohdunkaulan syöpää. Tällaiset kutsujen huonontamiset tekevät sen, että emme kauan ole näin hyvissä lukemissa. Huolestuttavaa naisten näkökulmasta ja ei missään nimessä hyväksyttävää, sanoo Nieminen.
Kohdunkaulan syöpä on nuorten naisten tauti. Esiintymishuippu on noin 35 ikävuoden tienoilla.
30-40-vuotiaiden osallistuminen seulontoihin on jo laskenut ja samalla syöpien määrä on noussut.
Tämä huolestuttaa Suomen gynekologiset syöpäpotilaat ry:tä, sanoo varapuheenjohtaja Eva-Maria Strömsholm Vaasasta.
Hän ihmettelee, miksi hyvinvointialueet eivät noudata asiantuntijoiden ja laatukäsikirjan suositusta valmiista näytteenottoajasta.
– Sen sijaan, että tehdään toimenpiteitä, jotka voivat vähentää seuloihin osallistumista, pitäisi lisätä toimenpiteitä, jotka lisäävät sitä, sanoo Strömsholm.
Laatukäsikirjassa selkeä suositus
Syöpäseulontojen ohjausryhmän viime vuonna julkaisemassa kohdunkaulan syövän seulonnan laatukäsikirjassa todetaan, että ”kutsukirjeen tulee olla henkilökohtaisesti osoitettu seulontaan kutsuttavalle henkilölle ja sen tulee sisältää riittävät tiedot seulonnasta sekä esivaratun ajan ja paikan näytteenotolle”.
Näin toimitaan yhä esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla ja Oulussa.
Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla kutsuista tehtiin viime vuonna avoimia eli henkilö varaa itse ajan ja paikan.
Muutos tehtiin molemmilla hyvinvointialueilla, kun palvelunjärjestäjä vaihtui. Samalla haluttiin vähentää peruutusten määrää.
– Ennen piti mennä siihen paikkaan, joka kutsussa oli. Lisäksi päästiin siitä, että aikoja jätettiin käyttämättä, sanoo Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Soiten neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon toimiyksikön esihenkilö, osastonhoitaja Anu Vähärautio.
Alueen seulonnoissa kävi viime vuonna 70 prosenttia kutsun saaneista, saman verran kuin kuin edellisenä vuonna.
Pohjanmaan hyvinvointialueella osallistumisprosentti oli viime vuonna 72, sitä edellisenä 76.