McMahon muistetaan muun muassa Siskoni on noita -televisiosarjasta ja Fantastic Four -elokuvista.
Näyttelijä Julian McMahon on kuollut.
Näyttelijän vaimo Kelly McMahon vahvisti tiedon miehensä kuolemasta Deadline-lehdelle. Australiassa syntynyt McMahon kuoli keskiviikkona syöpään Floridassa Yhdysvalloissa 56-vuotiaana.
McMahon esiintyi uransa aikana esimerkiksi Fantastic Four -elokuvissa, joissa hän näytteli Dr. Doomia, sekä useissa televisiosarjoissa. Näiden joukossa olivat esimerkiksi Siskoni on noita ja Muodon vuoksi.
Näyttelijän viimeiseksi rooliksi jäi esiintyminen Australian pääministerinä Netflixin The Residence -sarjassa. McMahonin isä toimi Australian pääministerinä 1970-luvun alkupuolella.