Kuorma-auto ja traktorimönkijä kolaroivat, minkä jälkeen henkilöauto ajoi onnettomuudessa olleiden perään.
Neljä ihmistä loukkaantui kuorma-auton, traktorimönkijän ja henkilöauton peräänajossa Kehä I:llä Helsingissä tänään maanantaina, kertoo pelastuslaitos.
Onnettomuus sattui Myllymestarintien osuudella Lahdenväylän liittymän itäpuolella noin kello 10.20.
Tämänhetkisten tietojen mukaan kuorma-auto ja traktorimönkijä olivat kolaroineet ensin, minkä jälkeen henkilöauto oli ajanut onnettomuudessa olleiden perään.
Törmäyksessä oli osallisina viisi ihmistä. Heistä neljä loukkaantui ja toimitettiin sairaalahoitoon.
Aiemmin pelastuslaitos kertoi, että kaksi loukkaantui tilanteessa vakavasti ja yksi lievästi.
Onnettomuus aiheutti hetkellistä liikennehaittaa maanantaina aamupäivällä Kehä l:llä.
Loukkaantuneiden vammoista ei vielä ole tarkempaa tietoa, kertoi päivystävä palomestari Kari Ursin Helsingin kaupungin pelastuslaitokselta noin kello 11.
Syy ei selvillä
Kohteeseen hälytettiin kolme pelastusyksikköä, neljä ambulanssia, ensihoidon kenttäjohtaja ja lääkäri sekä Helsingin poliisi.
Aluksi ajokaistoja suljettiin liikenteeltä onnettomuuspaikalla. Kello 11.21 tilanne saatiin pelastuslaitoksen osalta päättymään.
Onnettomuuden syy ei ole vielä selvillä.
Aluksi vakavasti loukkaantuneita arvioitiin olevan muutama, mutta määrä tarkentui myöhemmin kahdeksi.
Pelastuslaitos kertoi asiasta myös viestipalvelu X:ssä.
Muokattu 20.1.2025 kello 12.32: päivitetty juttua etenkin loukkaantuneiden osalta pelastuslaitoksen uusien tietojen pohjalta.