Stanley Cup -pokaali on tarinoiden mukaan päässyt niin kastemaljaksi, kukkaruukuksi kuin koiran ruokakupiksi. Keskiviikkona legendaarinen palkinto pääsee Tampereella osaksi kansanjuhlaa.
Stanley Cup -pokaali on ehkä urheilun tunnetuimpia palkintoja. Se on myös yksi elämää eniten nähneistä palkinnoista.
NHL:n pudotuspelin voittaneet pelaajat ja toimihenkilöt saavat palkintopokaalin haltuunsa päiväksi ja saavat tehdä sen kanssa mitä haluavat 24 tunnin ajan. Perinne alkoi vuonna 1995, ja pokaalia on todellakin viety kaikkialle.
Pokaali on vieraillut useamman presidentin luona Valkoisessa talossa, armeijan luona taistelukentillä tai onnettomuuden uhrien luona.
Osa pelaajista on käyttänyt pokaalia kastemaljana. Yhden pelaajan vauva pissasi vahingossa pokaaliin, toinen taas on antanut koiransa syödä siitä.
Pokaali on otettu mukaan useiden lähteiden mukaan strippiklubille.
Keskiviikkona pokaali tulee Suomeen ja Tampereelle Stanley Cup -voittajan Aleksander Barkovin mukana.
Barkov tuo pokaalin ainakin kansanjuhlaan Tampereen areenalle, muu selviää päivän kuluessa.
Pitkä perinne
Kanadan kenraalikuvernööri Frederick Arthur Stanley lahjoitti alkuperäisen pokaalin vuonna 1892 Kanadan jääkiekkokilpailujen kiertopalkinnoksi. Hän maksoi pokaalista silloin noin 50 dollaria. Myöhemmin pokaali laajeni koko NHL:n palkinnoksi.
Vuonna 1969 pokaalista tehtiin uusi versio, koska alkuperäinen oli hauras ja sen pelättiin rikkoutuvan. Alkuperäinen pokaali on näytteillä Hockey Hall of Famessa Torontossa.
Nykyinen pokaali on valmistettu nikkelin ja hopean metalliseoksesta.
Unohdettu ja kadotettu
Kiekkoreportteri Stan Fischer ihmettelee tuoreessa kolumnissaan NHL:n verkkosivuilla, miten ihmeellistä on, että palkinto on selvinnyt kaikesta kokemastaan. Fischer kertaa värikkäitä vaiheita.
Vuonna 1905 ottawalaiset voittajat kävelivät juhlista pokaali mukanaan. Jostain syytä yksi pelaajista potkaisi pokaalin kanaaliin. Sinne se myös jäi aina seuraavaan päivään saakka.
Myöhemmin on tuotu esille, että tämä saattaa olla vain tarina.
Toiset voittajat taas unohtivat Fischerin mukaan pokaalin valokuvausiiikkeeseen, josta kauppiaan äiti pelasti sen kukkaruukuksi. Pokaalia alettiin kaivata vasta kahden kuukauden kuluttua.
Vuonna 1924 pokaali jäi tien viereen, kun valmentajan auto hyytyi ja pelaajien täytyi vaihtaa rengas. Tälläkin kertaa pokaali löytyi hetkeä myöhemmin.
Vuonna 1962 pokaali melkein ryöstettiin Chigacon stadionilta, kun yksi fani otti sen lasin takaa haltuunsa. Poliisi sai kuitenkin tämän kiinni.
1970-luvulla opiskelijat yrittivät varastaa pokaalin, samoin pokaalia myös ”lainattiin” yhden fanin kotiin. Yksi pokaalin osa varastettiin ja se löytyi vasta myöhemmin.
Oma turvahenkilö
Vaiheet ovat olleet sen verran moninaisia, että pokaalilla on ollut 1990-luvulta oma turvahenkilönsä vuorokauden ympäri. Hänen työnimikkeensä on ”The keeper of the cup” eli pokaalin pitäjä. Tässä työroolissa on vain valittu määrä ihmisiä. Pokaali on matkalla suurimman osan vuodesta.
Pokaali on saanut useamman kerran kolhuja, jonka vuoksi sitä on korjattu. Jotkut virheet näkyvät yhä.
Pokaalissa on myös useita nimivirheitä. Useita kertoja Stanley Cupin -voittaneen nimi voi olla kirjoitettu monella eri tavalla.
Pokaali on ollut myös Suomessa useaan kertaan. Nyt se pääsee Tampereen lisäksi piipahtamaan Helsingissä, Oulussa ja Siilinjärvellä.
Katso videolta, kun Teemu Selänne toi elokuussa 2007 Stanley Cup -pokaalin Suomeen:
