Kainuussa vieraslajipelin alkamista oli jo odotettu. Motivaattorina on raha.
Vartissa 230 euroa kitkemällä lupiineja.
Paras pelaaja tienasi tuntuvan summan hetkessä, kun vieraslajien poisto alkoi tänään Kainuussa ja Vaalassa.
Kyseessä on Crowdsorsa-mobiilipeli, jonka ideana on, että pelaaja etsii kartalle merkityn luonnolle haitallisen vieraslajin esiintymän, ottaa siitä videon, poistaa vieraslajin ja ottaa toisen videon, jossa kitketty ala näkyy.
Peliä oli selvästikin odotettu.
Nyt suurin huomio kiinnittyy komealupiiniin, mutta pelaajat poistavat pelissä myös kurtturuusua ja jättipalsamia.
”Lupiini on ryöväri”
Lupiinin haitallisuudesta kiistellään, mutta se on oikeasti haitallinen, sanoo Ville Juntunen, joka vetää Vieraslajit veks -hanketta.
– Se on ryöväri, vie tilaa muilta kasveilta ja sen kasvusto imee typpeä maaperään. Sen rinnalla karuihin olosuhteisiin tottuneet Suomen kasvit eivät enää pärjää, Juntunen kertoo.
Kasvien lisäksi komealupiini on pölyttäjille huono kaveri.
– Ainoastaan kimalaiset käyvät lupiinin kukissa, mutta ne saavat lähinnä siitepölyä. Se on myös lievästi myrkyllinen, eli se voi vaikuttaa kimalaisten käytökseen, Juntunen summaa.
Hanke on toiminut nyt Kainuun ja Vaalan alueella viisi vuotta ja vieraslajeja on poistettu pelin avulla kolmen vuoden ajan.
Yhteisilla talkoilla on onnistuttu hävittämään vieraslajeja. Jatkosta ei ole vielä tietoa, mutta Juntunen arvioi, että vieraslajien poisto pelin avulla tulee jatkumaan.
Osa ansainnut tuhansia euroja
Kajaanissa on hurahdettu tekemään Crowdsorsa-tehtäviä, sillä viime viikolla Roskapelin budjetti loppui heti seuraavana päivänä sen alkamisesta. Vieraslaji-pelin budjetti hupenee nopeasti, joten peli keskeytetään välillä, jotta rahaa riittää myöhemmille kesän torjuntatehtäville.
Parhaimmat pelaajat ovat ansainneet tuhansia euroja suorittamalla eri tehtäviä.
Kunnat maksavat torjuntapelin palkkiot.