Poliisi tutkii nuorisojoukon poikkeuksellisen rajua häiriökäyttäytymistä Ylöjärvellä. Kyläkauppa on lisännyt jo vartiointia.
Anu Leena Hankaniemi,
Mari Jäntti,
Sanni Isomäki
Parintuhannen asukkaan kylällä Ylöjärvellä Pirkanmaalla on herännyt huoli turvallisuudesta.
Tilanne kärjistyi tällä viikolla, kun useita poliisipartioita hälytettiin Kuruun keskiviikkoiltana. Neljä alle 18-vuotiasta nuorta riehui paikallisessa kaupassa ja sen ympäristössä. Poliisi kuvaa nuorisojoukon toimintaa poikkeukselliseksi.
– Nuorten toiminta vaikuttaa olleen täysin käsittämätöntä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Peltonen kuvasi tapahtumia.
Silminnäkijä kuvasi videon
Yksi nuorista yritti käydä paikallisen miehen kimppuun Salen parkkipaikalla.
Hän esiintyy jutussa nimettömänä yksityisyytensä suojaamiseksi. Hänen henkilöllisyytensä on Ylen tiedossa.
Mies kertoo, kuinka nuori mies juoksi Salelta hänen autonsa luo.
– Ajattelin, että tämä pitää saada videolle ja otin kameran esiin.
Yle on nähnyt tilanteessa kuvatun videon. Videolla näkyy, kuinka nuori mies näyttää kuskille käsimerkkejä ja käy makoilemaan auton konepellille. Kun kuski aukaisee oven ja käskee nuorta lähtemään pois, tämä kiihtyy ja repii auton oven auki.
– Haluutko sä turpaas? nuori huutaa.
Nuori käy kuljettajaan käsiksi ja yrittää lyödä tätä.
– Sain estettyä lyönnin ja se osui rattiin. Sen jälkeen vedin vaihteen silmään ja ajoin pois.
Syrjään päästyään mies soitti poliisille. Hän arvioi, että poliisilla meni noin parikymmentä minuuttia tulla paikalle.
Useita rikosnimikkeitä
Nuorten miesten epäillään uhkailleen kaupassa olleita henkilöitä sekä pahoinpidelleen joitakin. Lisäksi heidän epäillään yrittäneen ryöstää kaupan kassan. Heidän epäillään uhanneen myös toisessa kaupassa työskennellyttä myyjää.
Poliisin mukaan nuorten epäillään hyppineen ainakin kahden auton konepellin päällä.
Neljän nuoren epäillään myös rikkoneen kassakoneen, ulko-oven lasin, myynnissä olleita tuotteita ja mainoskylttejä. Työntekijät joutuivat sulkemaan kaupan loppuillaksi nuorten aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Poliisi tutkii asiaa ryöstönä tai ryöstön yrityksenä, pahoinpitelyinä, laittomina uhkauksina sekä vahingontekoina.
Vartiointia lisätty
Pirkanmaan osuuskaupan Sale-ketju johtaja Meeri Pirinen kertoo, että Kurun kaupassa on ollut myös aiemmin häiriöitä. Keskiviikon tapahtumat olivat kuitenkin täysin omaa luokkaansa.
– Tämä on vakavuudeltaan tosi poikkeuksellinen.
Kurun Salessa on lisätty vartiointia häiriöiden takia.
Kauppojen turvallisuustilanne on Pirisen mukaan yleisesti huonontunut, sillä näpistely, suunsoitto ja ilkivalta on lisääntynyt.
Myös läheisessä K-marketissa tilanteeseen on reagoitu.
Tapaus kuohuttaa
Poliisin mukaan epäillyt on nyt vapautettu, mutta tapauksen yksityiskohtien selvittäminen jatkuu. Tutkinta jatkuu nyt asianomistajien, epäiltyjen ja todistajien kuulemisella ja kuulusteluilla sekä valvontakameratallenteiden tutkimisella.
Tapauksen jälkeen kuntalaiset ovat käyneet vilkasta keskustelua somessa. Osa on kertonut pelkäävänsä liikkua keskusta-alueella iltaisin. Kaksi paikallista kertoo Ylelle, kuinka Kurussa on viimeisen parin vuoden aikana ollut hyvin levotonta. He viittaavat nimenomaan nuoriin miehiin.
Somessa on puhuttu jopa katupartioiden perustamisesta.
– Tapaus kuohutti mieliä Kurussa, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta poliisi toivoo nyt kaikilta, niin asiaan osallisilta kuin ulkopuolisilta, malttia käyttäytymiseen, rikoskomisario Marko Peltonen toivoo.