Maahan pudonneet omenat tulee kerätä säännöllisesti pois, jotta ne eivät houkuttele pihalle ei-toivottuja vieraita.
Minna Kaipainen,
Pyry Sarkiola
Tämän syksyn poikkeuksellisen runsas omenasato houkuttelee pihoille myös ei-toivottuja vieraita.
Kyse ei ole omenavarkaista, vaan rotista, joille maahan pudonneet omenat kelpaavat ruoaksi. Helppo ravinnonsaanti voi johtaa alueella rottaongelmaan.
– Siinä on riskinä, että rotat etsivät samalta alueelta pesimäpaikan, jolloin rottamäärät sillä alueella lisääntyvät, sanoo terveystarkastaja Emma Muurinen Kotkan kaupungilta.
Paras keino rajoittaa rottien lisääntymistä on estää niiden ravinnonsaanti. Parasta olisi, jos omenat tulisivat ihmisten käyttöön, mutta suurta määrää voi olla itse vaikea hyödyntää.
Kouvolalaisen Ari Lahtisen omenapuut tuottavat omenoita joka kesä. Tänä vuonna määrä on ollut Lahtisen mukaan jopa ahdistava. Hän on jakanut omenoita sukulaisille ja tuttaville sekä tarjonnut niitä paikallisessa Facebook-ryhmässä.
– Ei ole omenavarkaitakaan näkynyt. Pitäisi ehkä laittaa tienviereen kyltti, jossa lupaan vähän juosta perään, Lahtinen naurahtaa.
Käyttökelvottomat tai muuten ylimääräiset omenat Ari Lahtinen toimittaa jäteasemalle, sillä rottia tai muitakaan tuholaisia hän ei pihalleen kaipaa.
Joskus Ari Lahtisen mielessä on käväissyt ajatus puiden kaatamisesta, mutta toistaiseksi se on jäänyt vain ajatuksen tasolle.
– On niistä kuitenkin niin paljon myös iloa, sanoo Ari Lahtinen.
Omenakiintiö täynnä
Kouvolan Jaalassa toimiva Viini Verla on ostanut ylijäämäomenaa ja maksanut siitä jopa hieman. Tänä syksynä omenaa on tullut tarjolle niin paljon, että myös siellä kiintiö on täysi.
– Jos tavallisesti asiakkaalta on tullut mehustettavaksi 50–100 kiloa omenaa, niin tänä syksynä määrät ovat olleet 250–300 kiloa, sanoo tilan isäntä Juha Kuronen.
Viini Verlan mehustamossa omenat puristuvat mehuksi kotipuutarhureiden omaan käyttöön.
Viimeinen paikka on jäteasemalla
Kaikki omenat eivät päädy hyötykäyttöön, ja joukossa on myös pilaantuneita hedelmiä.
– Vahvasti suosittelemme ja ohjeistamme keräämään omenat pois pihalta hyvissä ajoin ja hävittämään asianmukaisesti, neuvoo terveystarkastaja Emma Muurinen.
Omenoita ei saa kipata kaupungin alueelle eikä metsänreunoihin, jossa ne houkuttelisivat tuholaisia. Jätteeksi menevät omenat tulee toimittaa jäteasemalle pientä maksua vastaan.
Kouvolan terveystarkastaja Piritta Lehtosen mukaan kaupunkialueella on aina rottia jonkin verran. Tuholaistorjunnalla ja ennalta ehkäisevillä toimilla yritetään välttää, että tilanne ei riistäydy käsistä.
Esimerkiksi Kotkassa on tehty viikoittain muutamia havaintoja rotista eri puolilta kaupunkia.
– Jos havaitsee rottia omalla kiinteistöllään, olisi hyvä olla yhteydessä tuholaistorjujaan ja aloittaa torjunta, kehottaa terveystarkastaja Emma Muurinen Kotkan kaupungilta.