Poliisin tiedossa ei ole karhubongareiden aiheuttamia vaaratilanteita. Joensuun Vehkalahden karhuista ei ole tullut torstaina uusia havaintoja.
Joensuussa liikkuneet kaksi karhua puhuttivat Penttilän päiväkodissa, jonka liepeillä on tehty eläimistä useita havaintoja.
– Jotkut lapset ovat sanoneet, että he haluaisivat nähdä karhut. Toisia tilanne on vähän jännittänyt, päiväkodin apulaisjohtaja Iina Pihkala sanoo.
Asiasta on puhuttu, jos lapset ovat ottaneet sen itse esille, mutta muuten keskustelua ei ole lietsottu turhaan.
Toisesta karhusta tehtiin keskiviikkoiltana havainto aivan päiväkodin vieressä. Tänään karhuja ei ole nähty alueella, mutta päiväkodissa on silti tehty muutoksia päiväohjelmaan.
– Ei lähdetä tänäänkään metsäretkille. Jos tulee havaintoja, niin toimitaan niiden mukaisesti. Ollaan tarkkaavaisia, Pihkala sanoo.
Vanhemmat liikkeellä autoilla
Tieto karhuista tuli eilen aamulla päiväkodille työntekijältä, joka oli nähnyt niitä työmatkallaan. Päivälle sovitut metsäretket peruttiin. Lapset ulkoilivat kuitenkin normaalisti, mutta valvojat olivat tavallistakin tarkempia.
Jotkut vanhemmat olivat yhteydessä päiväkotiin, kun tieto karhuista alkoi levitä.
– Vanhemmat myös hakivat lapsia tavallista enemmän autoilla. Normaalisti monet ovat liikkeellä polkupyörillä, Pihkala sanoo.
Viranomaiset eivät ole olleet päiväkotiin yhteydessä, mitä työntekijät hieman ihmettelevät. Karhuista ei myöskään annettu yleistä vaaratiedotetta.
– Ohjeistus olisi tuonut selkeyttä siihen, miten toimitaan. Luotimme kuitenkin siihen, että jos tilanne on oikeasti vaarallinen, niin saamme infoa, Pihkala sanoo.
Poliisi varoittaa karhukuvaajia
Poliisin torstain tilannejohtaja, komisario Hannu Virolainen ei tiennyt tarkkoja perusteita keskiviikkona tehdystä päätöksestä. Hän kuitenkin arvelee, että taustalla on karhujen käyttäytyminen.
– Arvion mukaan ne ovat väistäneet ihmisiä, joten ei ole nähty tarpeelliseksi antaa esimerkiksi yleistä vaaratiedotetta.
Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt videoita Vehkalahden karhuista. Poliisin tietoon ei ole tullut, että kuvaamisesta olisi aiheutunut vaaratilanteita tai alueelle olisi tullut paljon karhuista kiinnostuneita ihmisiä.
– Sellaista toimintaa ei tietenkään voi suositella. Mitään isompia villieläimiä ei kannata lähestyä, jotta ei tule ikäviä seuraamuksia. Eläimet ovat kuitenkin eläimiä, Virolainen sanoo.