Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan 18:aa eri ajoneuvoa on vahingoitettu ja ainakin yhdestä ajoneuvosta on anastettu omaisuutta.
Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella Lielahden alueella useisiin ajoneuvoihin kohdistuneita varkauksia ja varkauden yrityksiä.
Poliisi on ottanut kiinni kaksi epäiltyä tekijää.
Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan 18:aa eri ajoneuvoa on vahingoitettu ja ainakin yhdestä ajoneuvosta on anastettu omaisuutta. Teot ovat tapahtuneet pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä.
Ajoneuvoista on rikottu muun muassa peilejä ja ikkunoita. Osa kohteeksi joutuneista ajoneuvoista on ollut Isoniemenkadulla ja Vähäniemenkadulla, mutta tekijät ovat saattaneet toimia myös muualla Lielahden ja Pohtolan alueella.
Poliisi on ottanut kiinni kaksi henkilöä teoista epäiltynä. Toinen epäillyistä on 15-vuotias ja toinen 19-vuotias. Molemmat epäillyt ovat tamperelaisia.
Poliisi otti epäillyt kiinni lauantain vastaisena yönä tapahtumapaikan läheisyydestä, kun sivullinen ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.
Poliisi kertoo ottavansa lähiaikoina yhteyttä niihin ajoneuvojen omistajiin, jotka ovat jo tehneet rikosilmoituksen asiasta poliisille. Jos havaitsee autoonsa kohdistuneen vahingonteon tai omaisuuden anastamisen, mutta ei ole vielä tehnyt rikosilmoitusta, sen voi tehdä sähköisesti osoitteessa www.poliisi.fi.