Rajutkin kokemukset keskosen saamisessa kannattaa jakaa. Tätä mieltä on kaarinalainen Vilja Tuominen, joka koki elämänsä raskaimmat hetket neljä vuotta sitten. Hänen synnytyksensä alkoi aivan liian aikaisin, raskausviikolla 23.
Tuomisen mielestä vain raivoisa rehellisyys voi auttaa muita hänen kaltaisiaan.
Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan On pimeässä hyvä taivaltaa.
– Aluksi kirjoitin vain itselleni, mutta aloin miettiä, hyötyisikö tästä joku muukin. Kirjoittamisessa minulle tuli epäilyksen hetkiä. Puskin pelon läpi ja päätin olla rohkea, en sensuroinut tekstiä, kertoo Tuominen.
Keskosperheiden yhdistys Kevyt on valinnut Tuomisen vuoden keskosvaikuttajaksi.
Keskoslapsen saaminen oli Vilja Tuomisen elämän traumaattisin ja isoin kokemus.
Vaikein hetki oli, kun lasta jouduttiin elvyttämään.
– Seuraavat päivät olivat vaikeita, kun emme tienneet, palautuuko hän siitä, ja kuinka sairaat hänen keuhkonsa ovat, kertoo Tuominen.
TYKSissä henkistä apua vähennetty
Vilja Tuominen tarvitsi paljon apua ja onneksi hän sai sitä.
Osastonylilääkäri ja professori Liisa Lehtonen tunnistaa keskosvanhempien rankat kokemukset Turun yliopistollisen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla.
Henkistä apua on annettu sairaalassa jo 1990-luvulta lähtien, mutta Lehtosen mukaan sitä pitäisi saada nykyistä enemmän.
– Painimme resurssiongelmien kanssa emmekä pysty tukemaan heitä sillä tavalla kuin toivoisimme, Lehtonen sanoo.
Hän kiittää Vilja Tuomisen rohkeutta ja avoimuutta kertoa kokemuksistaan.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Kirsi Kovanen työskentelee TYKSin Majakkasairaalassa alle 3-vuotiaiden lasten perheiden tukena. Hänen työpanostaan keskolassa on vähennetty viime vuodesta puoleen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen säästöjen vuoksi.
– Kun resurssi on välillä niukkaa, on tilanteita, että tukea ei saada vanhemmille heti, Kovanen kertoo.
Vastasyntyneiden teho-osastolla kuolee keskimäärin 5–10 keskosta vuosittain. Sairaita lapsia on hoidettavina noin 500.
Lehtonen korostaa, että kaikki tehohoidossa olevien lasten vanhemmat tarvitsevat tukea. Yksikään vauva ei pärjää ilman vanhempiaan.
Säästöjen kanssa kamppaillaan koko maassa. Helsingin yliopiston terveydenhuollon professori, HUSin johtava ylilääkäri Kristiina Patja sanoo, että säästöjen taustalla ovat hyvinvointialueiden suuriksi paisuneet säästövaatimukset.
– Ongelma on se, että meillä ei ole mitään palvelulupausta siitä, mitkä asiat hoidetaan esimerkiksi synnytykseen liittyen. Säästöt eivät kohdistu siihen, mistä ei voida mitenkään leikata – tässä tapauksessa kätilöistä, Patja pohtii.
Lapsi kohdussa kaikin keinoin
Vilja Tuominen oli elänyt aivan tavallista ensisynnyttäjän arkea, kunnes hän meni 23. raskausviikolla TYKSin päivystykseen: synnytys oli alkanut.
Hänet määrättiin vuodelepoon ja osaksi aikaa myös hankalaan asentoon, jossa maataan pää alaspäin. Näin kohdun suulle ei muodostunut painetta.
– Tällä hoidolla lapsi pysyi kohdussa vielä 11 vuorokautta ja viisi tuntia. Lääkärikin totesi, että suoritukseni oli rankempi kuin mikään maratoni, Tuominen kertoo.
Lapsi syntyi lopulta 650 gramman painoisena, raskausviikolla 24, ja hänet vietiin saman tien tehohoitoon. Myös henkistä apua oli heti tarjolla.
Psykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja olivat vanhempia tapaamassa heti osastolla.
Henkinen romahdus vei päivystykseen
Lapsen syliin ottaminen ja hänen hoitamisensa olivat Vilja Tuomiselle alkuun vaikeita asioita. Jatkuva kuolemanpelko oli käsin kosketeltavaa.
– Se vei fyysisestikin vartalon aivan jumiin. Lapsi tuntui oudolta, hän näyttikin oudolta. Lapsi tuntui hoitajien vauvalta ja mietin silloin, uskallanko kiintyä häneen.
Lopulta henkinen paine oli niin kova, että puoliso kannusti Viljaa hakeutumaan päivystykseen. Hän ei enää saanut vaimoonsa kontaktia arkisissa asioissa.
– Olin niin syvällä omassa väsymyksessäni ja kauhussani, että tarvitsin ulkopuolista kannattelua.
Vilja Tuominen kannustaa puhumaan muiden kanssa. Hän kiittää myös vertaistukea, jota on saanut muilta keskosvanhemmilta.
– Toivon, että pystyn kertomalla tarinani auttamaan muita samassa tilanteessa olevia. He eivät ole yksin. Joku muu on kokenut saman, pohtii Tuominen.
Ammattilaisia apuna
TYKSissä jokaiselle keskoselle on nimetty erikseen oma hoitaja, joka on myös vanhempien tukihenkilö. Äitiä hoitaa kätilö. Lääkärit ja psyykkiseen hyvinvointiin erikoistunut henkilökunta auttavat toipumisessa.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Kirsi Kovanen painottaa, että perhe tarvitsee tukea heti synnytyksen jälkeen.
– Se on hyvin hauras vaihe. Vanhemmat kokevat voimakasta avuttomuutta, turvattomuutta ja menettämisen pelkoa. Heidän pelkojaan pitää kuunnella.
Vanhemmat ovat Kovasen mukaan helpommin autettavissa tässä herkässä hetkessä, jos heillä on ollut aiemmin vastaavanlaisia vaikeuksia.
– Kun pystymme auttamaan heitä akuutissa vaiheessa, pitkäaikaisen psykiatrisen hoidon tarve vähenee. Se on myös taloudellisesti kannattavaa. Pitkiä terapioita ei tarvita välttämättä ollenkaan, Kovanen sanoo.
