Nuorempi Peltola kertoo arvanneensa, että isä jää vuoden esiintyjä -äänestyksessä taakse.
Kultainen Venla -gaalassa vuoden esiintyjä -palkinnon napannut Osmo Peltola vieraili sunnuntaina uudessa Yle Uutiset Sunnuntai -ohjelmassa. Osmo ja isänsä Mikko ”Peltsi” Peltola voittivat myös vuoden ohjelma -palkinnon Peltsi ja Osmo -sarjallaan.
Nuorempi Peltola kertoo arvanneensa, että isä jää vuoden esiintyjä -äänestyksessä taakse. Kiitospuhetta oli mukava pitää gaalassa.
– Puhuin äänestäjille ja mökille Timolle, Osmo sanoo.
Timo on Osmon kummisetä, ja isä-Peltsin mukaan myös pojan suurimpia sankareita, joten syytä olikin kiittää.
Palkintoja isä ja poika juhlivat hieman eri tavoin. Kun äiti ja sisko tulivat hakemaan Osmoa heti gaalan jälkeen, Peltsi kömpi kotiin vasta vähän ennen kuutta aamulla.
– Meillä on kollega Tom Nylundin kanssa tapana, että Venla-gaalasta kävellään kotiin. Meillä oli teetä termarissa, otsalamput, suklaata sekä keski-ikäisen ihmisen nastakengät ja ulkoiluvaatteet, Peltsi listaa.
Osmo sen sijaan juhlisti palkintoa kotona kinuskijäätelöllä.
Katso alta Osmon ja Peltsin haastattelu kokonaisuudessaan.