Ruotsin WWF:n mukaan maassa on noin 355 sutta, ja niitä tavataan lähinnä Keski-Ruotsissa.
Ruotsin poliisi ampui keskiviikkoiltana Malmön laitamilla liikkuneen suden, kertovat mm. Ruotsin televisio (SVT) ja kaupallinen TV4.
Sudesta oli tehty useita havaintoja viikon aikana, kun se oli kulkenut yhä etelämmäksi. Se oli liikkunut leikkipuistojen ja koulujen lähellä, mutta ei ollut aiemmin aiheuttanut vaaraa.
Keskiviikkoiltana susi liikkui Lindeborgin tiheästi asutun alueen lähettyvillä Malmössä, ja sen kerrottiin purreen illan aikana koiraa.
Poliisi sai useita soittoja sudesta ja lähti paikalle noin kello 20.30 paikallista aikaa. Poliisi yritti saartaa suden ja estää sen pääsyn asuinalueen ytimeen.
– Se yritti päästä asuinalueelle ja me ajoimme sen pois, mutta se tuli takaisin kerta toisensa jälkeen. Silloin partiot saivat ohjeet, että sitä ei saa päästää asuinalueelle, koska sen pelättiin olevan nälkäinen, sanoi Etelä-Ruotsin poliisi päivystäjä Thomas Paulsson TV4:lle.
Susi on erittäin uhanalainen eläin Ruotsissa, Ruotsin WWF kertoo verkkosivuillaan. Maassa on noin 355 sutta.
Suurin osa elää Keski-Ruotsissa, mutta sudet voivat vaeltaa pitkiä matkoja, ja niitä esiintyy ajoittain kaikilla Ruotsin seuduilla paitsi Gotlannin saarella.
Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki, ja siellä on noin 365 000 asukasta. Se sijaitsee Ruotsin länsirannikolla maan eteläosassa.