Hausmylly-yhtye syytti syksyllä ravintola Wanhaa työskiä maksamattomista keikkapalkkioista. Nyt ravintola sulkee ovensa Haminassa.
Helsingin ja Kaakkois-Suomen poliisit selvittävät Haminassa sijaitsevan Wanha työski -ravintolan toimia.
Helsingin poliisilla on käynnissä esitutkinta, johon Wanha työski liittyy. Esitutkinta on kuitenkin sellaisessa vaiheessa, ettei tapauksen yksityiskohdista kerrota vielä mitään.
Poliisitutkinnasta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat. Myös Kaakkois-Suomen poliisille on lehden mukaan tehty ilmoitus Wanha työski oy:stä ja sen toimintaa pyörittävästä Goodrock oy:stä. Asiasta on käynnissä esiselvitys.
Haminan keskustassa sijaitseva keikkapaikka on tänään perjantaina viimeistä kertaa auki.
Useita epäselvyyksiä
Ravintolaan liittyvät epäselvyydet nousivat syksyllä otsikoihin, kun Hausmylly-yhtyeen Miika Timonen julkaisi somessa päivityksen, jossa kertoi Wanhan työskin jättäneen maksamatta keikkapalkkioita artisteille. Marraskuussa laulaja Ilta perui esiintymisensä epäselvyyksien vuoksi.
Myös aluehallintovirasto on jo pitkään perännyt yritykseltä puuttuvia tietoja.
Perjantaina iltapäivällä ravintolapäällikkö Jouni Hietanen on täydessä työn touhussa.
– Ihan normaali meno on vielä. Ääniä ja valoja laitellaan kuntoon illan artistille, Hietanen kertoo.
Viimeisenä iltana lavalla nousee Tauski. Ravintolapäällikön mukaan viimeisen illan artisti ei ole perumassa tuloaan.
– Tauski on tulossa. Se on maksettu, hoidettu ja varmistettu, niin ei se peru, naurahtaa Hietanen.
Yle ei tavoittanut Wanhan työskin ja Goodrockin yrittäjää Kim Parviaista kommentoimaan yritysten asioita.
Jouni Hietanen ei vastaa yrityksen taloudesta eikä ota kantaa taloudenpitoon. Hän huokaisee, kun häneltä kysytään, miten ravintolassa syksy ja talvi on sujunut.
– Ilman kohujakin olisi ollut vaikeaa. Vaikea sanoa, kumpi on vienyt asiakkaita: se, ettei ihmisillä ole rahaa vai se, että ollaan oltu huonossa maineessa.
Yrittäjää ei tavoiteta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki Wanhaan työskiin työsuojelutarkastuksen kesällä 2023. Avi on sen jälkeen pyytänyt useaan otteeseen Haminan Wanha työski oy:lta ja ohjelmatoimisto Goodrock oy:lta tietoja muun muassa ulkopuolisista palveluostoista vuosilta 2022 ja 2023.
Yritykset eivät ole toimittaneet tietoja, eikä edes 3000 euron uhkasakko ole saanut yrityksiä toimimaan. Kirjattuja kirjeitä ei haettu, eikä haastemies tavoittanut yrityksiä.
Aluehallintovirasto julkaisi verkossa yhtiöille suunnatun tiedoksiannon, koska niitä ei ole tavoitettu lukuisista yrityksistä huolimatta.
Yrityksillä on aikaa vastata tiedoksiantoon tammikuun 23. päivään asti.