Poliisi on saamassa valmiiksi mittavan esitutkinnan, jonka teot ovat tapahtuneet Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten alueilla.
Poliisi on saamassa valmiiksi esitutkintakokonaisuuden, jossa rikollisryhmän epäillään tehneen väkivalta-, huumausaine- ja ampuma-aserikoksia.
Rikoksista epäilty ryhmä koostui pääosin viidestä henkilöstä, jotka asuvat Suomessa ja Ruotsissa. Henkilöt ovat olleet vangittuina esitutkinnan ajan ja asiakokonaisuus on etenemässä syyttäjälle.
– Huumausaineiden kauppatilanteisiin liittyvät ryöstöt ovat olleet arkipäivää jo useamman vuoden ajan, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Rutanen Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Isoja määriä huumeita
Ryhmän epäillään hankkineen ja myyneen 18 kiloa amfetamiinia, jota ryhmän epäillään välittäneen touko-elokuun 2024 aikana eri puolilla Suomea. Epäillyt kävivät amfetamiinista kauppaa muun muassa Vantaan Myyrmäessä.
Helsingin poliisilaitoksella on ollut tutkittavana ryhmän kokaiiniin ja ekstaasiin liittyvä törkeä huumausainerikos, joka ulottuu touko-syyskuulle 2024.
Ryhmäläisten epäillään hankkineen noin kolme kiloa kokaiinia ja yli 10 000 ekstaasitablettia, joista osa on myyty eteenpäin ja saatu satojatuhansia euroja rikoshyötyä. Näistä huumausaineista poliisi sai takavarikoitua noin kolmasosan.
– Huumausainerikollisuus on yleensä aina maanlaajuista ja tähän liittyen poliisin yhteistyö on välttämätöntä, kertoo rikoskomisario Joni Kokkonen Itä-Uudenmaan poliisista tiedotteessa.
Useita ryöstöjä ja laukauksia ammuttu
Poliisin tiedotteen mukaan kokonaisuuden laajuus paljastui, kun Itä-Uudenmaan poliisi teki kotietsinnän Helsingin Kannelmäessä sijaitsevaan asuntoon 29. elokuuta 2024. Kotietsintä liittyi huumausainerikosepäilyyn.
Huoneistosta otettiin kiinni henkilöitä ja takavarikoitiin huumausaineita.
Ryhmän jäsenten epäillään ryöstäneen amfetamiinin ostajalta 10 000 euroa käteistä ja 2 000 euron arvoisen laukun Vantaalla 24–25. toukokuuta 2024.
Asia etenee syyteharkintaan törkeänä ryöstönä ja huumausaineiden hankintayritykseen liittyen törkeänä huumausainerikoksena.
Ryhmän jäsenten epäillään myös myyneen kaksi kiloa amfetamiinia Helsingissä 3. heinäkuuta 2024 ja myöhemmin saman päivän aikana ryöstäneen samat ostajat ja anastaneet näiltä yli 20 000 euroa käteistä rahaa ja muuta omaisuutta. Poliisi epäilee, että ryöstötilanteessa ammuttiin useita laukauksia.
Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että yksi laukaus olisi osunut toista ryöstettyä suojaliiveihin. Tekoa on tutkittu tapon yrityksenä.