Tactic-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia, ja tänä vuonna sen odotetaan kasvavan jälleen.
Porilainen Tactic Games laajentaa toimintaansa Saksaan.
Tactic ja kansainvälinen Simba Dickie Group ovat solmineet liiketoimintakaupan, jossa Heros-lelujen ja puisten pelinosien tuotanto Saksassa siirtyi Tacticin omistukseen 31. tammikuuta alkaen.
Heros on saksalainen lelubrändi, jonka tehtaalla on valmistettu leluja jo yli 120 vuoden ajan.
Tactic on ottanut toteutuneen kaupan myötä vastuun kaikista Herosin työntekijöistä, sekä yrityksen kiinteistöistä ja kalustosta Baijerin metsän alueella, Lamissa sijaitsevassa tehtaassa.
Samalla Tacticin omistukseen siirtyvät saksalaiset lelubrändit Heros ja Lorenz. Puulelujen valmistus jatkuu Saksan tehtaalla.
Tactic-konsernin liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia, ja tänä vuonna sen odotetaan kasvavan jälleen yli 20 prosenttia viime vuodesta. Kasvu koostuu sekä yritysostojen tuomasta kasvusta että orgaanisesta myynnin kehityksestä nykyisillä markkinoilla.
Tacticin pelivalikoimasta löytyvät muun muassa Kimble ja Mölkky.