Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat vastaavat tänään valtakunnansovittelijan sovintoehdotukseen.
Valtakunnansovittelija antoi lauantaina sovintoehdotuksen teknologia- ja kemianteollisuuden työntekijöitä koskevaan työriitaan.
Sopimusosapuolet eli Teollisuusliitto ja Teknologiateollisuuden työnantajat antavat vastauksensa tänään sunnuntaina kello 18 aikaan.
Yle seuraa tapahtumia valtakunnansovittelijan toimistolla suorassa verkkolähetyksessä ja tv-uutisissa.
Paikalla ovat toimittaja Ulla Malminen ja kuvaaja Hans-Peter Dhuy.
Vientivetoinen palkkamalli määrittää nyt muiden alojen korotuksia
Työriitojen sovittelua koskevan laki muuttui vuoden alussa siten, että vientialat ohjaavat myös muiden alojen palkankorotuksia.
– Ajatus on, että sieltä tulevat nuotit ja suuntaviivat muille palkkaratkaisuille, että vientialojen luomaa kilpailukykyä ja ostovoimaa huomioivaa ratkaisua ei ylitettäisi, kertoo valtakunnansovittelija Anu Sajavaara.
Vientivetoinen palkkamalli ei vaikuta osapuolten välisiin keskinäisiin neuvotteluihin, mutta jos ne tulevat sovitteluun, uusi laki sitoo valtakunnansovittelijan käsiä aiempaa enemmän.
Vientivetoinen palkkamalli on saanut kovaa kritiikkiä etenkin naisvaltaisten alojen ammattijärjestöiltä. Niissä pelätään, että naisvaltaiset alat eivät käytännössä pysty neuvottelemaan itselleen vientialoja suurempia korotuksia ja jäävät palkkakuoppaan.
Vientialat haluavat kymmenen prosentin korotuksia
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on aiemmin kuvaillut kiistaa palkkaratkaisusta teknologia- ja kemianteollisuudessa poikkeuksellisen vaikeaksi.
Työehtosopimuksesta on neuvoteltu viisi kuukautta. Ratkaisua on aiemmin haettu sovittelun kautta yhdeksän kertaa. Tänään nähdään, riittääkö kymmenes kerta.
Teollisuusliitto on hakenut muiden palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliittojen yhteisessä rintamassa liittokierrokselta yhteensä kymmenen prosentin palkankorotusta kahdelle vuodelle.
Vaadetta on perusteltu ostovoiman paikkaamisella, mutta työnantajapuoli on tyrmännyt vaatimuksen.
Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden työnantajien mukaan vaatimuksen mukaiset korotukset vaarantaisivat kilpailukyvyn ja heikentäisivät entisestään työllisyyttä.
Teollisuusliiton seuraava viisipäiväinen lakko alkaa huomenna maanantaina, jos sopua ei sitä ennen synny.
Mikäli sovun aikaansaaminen pitkittyy, se voi viivyttää myös muiden alojen sopimusten syntymistä.
Tänään sovittelijan johdolla neuvottelevat myös Suomen Liikennelentäjäliitto SLL sekä Finnair.
Kaupan alan osapuolet PAM sekä Kaupan liitto neuvottelevat sopimuksista huomenna maanantaina.
Uutinen täydentyy.