Jos yksityishenkilö menisi pankkiin hakemaan lainaa, ja hänen taloushistoriansa olisi yhtä holtiton kuin Suomen valtion, hänet heitettäisiin pihalle. Valtiolle ei ole ilmeisesti vielä löydetty kyllin suurta pihaa.
Valtionvelasta vastanneet poliitikot voivat onneksi lohduttautua sillä, että syyllisen penkillä istuu ihan jok’ikinen puolue. Kenenkään ei tarvitse olla yksin.
Tällä hetkellä ollaan jo 170 miljardissa. Pelkästään korkoihin menee vuodessa jokunen miljardi. Siitäkin huolimatta, että velan piti olla sellaista, ettei siitä mitään korkoja makseta, pikemmin päinvastoin.
No nyt ollaan tilanteessa, jossa raha ei riitä mihinkään. Sairaat, vanhukset ja lapset kärsivät, ja täällä keskiluokassakin tulee pian poru, kun kaakaojauhe uhkaa loppua.
Mutta ei hätää! Koska olen vähintään yhtä hyvä talousnero kuin viimeisen 15 vuoden kansanedustajat yhteensä, olen kehittänyt tavan, jolla Suomi saadaan nousuun – ja vuodessa.
Riittää, kun lukee erilaisten etujärjestöjen ja intressiryhmien laskelmia ja huolenaiheita, vetää niistä johtopäätökset ja tarttuu toimeen.
Olen kehittänyt tavan, jolla Suomi saadaan nousuun – ja vuodessa.
Tiesittekö esimerkiksi, että talven liukastumisista syntyy noin 1,4 miljardin euron kulut vuosittain. Pysykää kotona, herran tähden! Tai että endometrioosi aiheuttaa Suomessa noin 1,5 miljardin euron kustannukset. Nuo ovat toki pientä verrattuna siihen, että mielenterveyden häiriöt aiheuttavat maassamme joka vuosi 11 miljardin kustannukset!
Liikkumattomuus – hävetkää, lenkille siitä! – aiheuttaa vuosittain yli 7,5 miljardin euron kustannukset. Päihteistä tulee takkiin 14 miljardia.
Liiketoimintaan kohdistuva sääntely maksaa pelkästään kemianteollisuudelle 500 miljoonaa vuodessa.
Vajaaravitsemus maksaa Suomen terveydenhuollolle yli 600 miljoonaa euroa vuodessa, mutta se on pientä verrattuna siihen, että läskiys maksaa viisi miljardia.
Tyypin 2 diabeteksen hoitokustannuksiksi tulee 2,5 miljardia euroa. Syövästä tulee miljardi ja harmaasta taloudesta 1,4 miljardia. Saikut maksavat 3,4 miljardia.
Noista kaikista kertyy noin 50 miljardia vuodessa, eli melkoisesti enemmän kuin mitä valtio kerää ihmisiltä tuloveroa. Hienoa, ei tarvitse kuin lopettaa sairastelu, istuminen, sääntely ja viinan kanssa sekoilu, niin a vot!
Vaikka sairauksiin meneekin rahaa, niin sehän menee myös terveydenhuollon palkkoihin, joista maksetaan verot.
Mutta jos tosiaan kaikki yhtäkkiä olisivat esimerkiksi laihoja, niin mistä se säästö oikeastaan tulisi? Tyhjästäkö ilmestyisi tilille? Ja ennen kaikkea: ex-läskien tilille, vaiko valtiovarainministeriön?
No ei kummallekaan, tietenkään. Päinvastoin siinähän kävisi niin että ne ihmiset eläisivät herra ties kuinka pitkään ja kuluttaisivat eläkkeitä ja sairaaloita 15 vuotta kauemmin kuin muuten. Sellaiseen meillä ei ole varaa.
Lisäksi tietysti pitää muistaa, että jos nyt vaikka siihen lihavuudesta aiheutuviin sairauksiin meneekin rahaa, niin sehän menee myös terveydenhuollon palkkoihin, ja palkasta maksetaan verot. Sen jälkeen työntekijä – lääkäri tässä tapauksessa – käyttää loput rahat edelleen golfiin: raha pysyy kierrossa ja BKT voi hyvin.
Todellista lisärahaa tulisi siinä tapauksessa, että se lihava ihminen laihduttaisi ja käyttäisi sen terveemmän elämänsä siihen, että perustaisi firman, joka tuottaisi rahaa ja työpaikkoja. Vaan ei taida homma ihan noinkaan toimia.
Kululaskelmien takana on usein toive, että jos antaisitte resursseja ja rahaa juuri meille.
Laskelmat ovat mukavia. Ja miljardilaskelmat ne vasta ovatkin, koska kukaan ei käsitä niin isoja rahoja – ja koska ei käsitä, ei voi myöskään mennä väittämään, että laskelmat eivä pidä paikkaansa.
Ehkä siksi erilaiset asiantuntijat ja etujärjestöt uskaltavatkin heitellä ilmaan noita arvioitaan vuodesta toiseen kuin karkkeja abirekan lavalta.
Takana on myös usein toive, että mitä jos antaisitte resursseja ja rahaa juuri meille. Siinä mielessä nuo summat ovat sukua palkansaajien ja työnantajien tutkimuslaitosten ennustuksille, jotka tuppaavat asettumaan linjaan oman viiteryhmän katseen kanssa – vaikka ovat tietysti täysin objektiivisia.
Arvioita heitellään kuin karkkeja abirekan lavalta.
Vähintään on niin, että koska miljardiarvioita heitellään ilmaan niin huolettomasti, väitteistä tulee tyhjiä. Niiden sisältö on suurin piirtein sama kuin jos sanoisi, että jos jokainen suomalainen pysyisi työelämässä 145-vuotiaaksi, tekisi jokaisena viikonpäivänä 15 tuntia töitä, niin kansakuntamme rikastuisi silmittömästi.
Aina kun kuulette väitteen, että vuodessa säästetään niin ja niin paljon, jos tehdään kuten me ehdotamme, kannattaa poistaa laskimesta varmistin. Luku tuskin on täysin hatusta vedetty, mutta ei ihan realistinenkaan.
Asiat kun ovat monimutkaisia ja miljardit ihanan yksinkertaisia!
Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, joka säästäisi 100 miljardia vuodessa, jos se olisi mahdollista.