Rovaniemeläisten mielestä matkailu on muuttanut kaupunkia. Muutokset ovat olleet pääosin positiivisia, kertovat asukaskyselyyn vastanneet.
- Emilia Saukkonen
- Eeva Kuivas
Rovaniemellä odotetaan uutta lyhytvuokraukseen puuttuvaa lakia, kertoo kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio.
Rakentamislain lyhytvuokrausta koskevaa pykälää sorvataan parhaillaan uusiksi ympäristöministeriössä.
– Kysynnän ja tarjonnan laki on johtanut tilanteeseen, jossa lyhytvuokraus on kasvanut valtavaksi, Vainio toteaa.
Rovaniemellä toivotaan, että lainsäädäntö selkeytyisi paitsi vuokraajien myös viranomaisten työn osalta.
Lyhytvuokrauksen haitat
Rovaniemen kaupunki toteutti marras-tammikuussa matkailua koskevan asukaskyselyn, johon vastasi 3 083 rovaniemeläistä. Vastaajista kaksi kolmasosaa ei työskentele matkailualalla tai saa siihen liittyvää tuloa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun matkailun vaikutuksia on selvitetty yhtä laajasti asukkaiden näkökulmasta.
– Kyselyn tulokset antavat meille arvokasta tietoa siitä, miten rovaniemeläiset kokevat matkailun, Vainio kertoo.
Lyhytvuokrauksen haitat nousevat vastauksissa selkeästi esiin. Lisääntynyt lyhytvuokraus on nostanut asuntojen hintoja, ja vastaajien mukaan pitkäaikaista vuokra-asuntoa voi olla vaikeaa löytää.
Elinvoimaa ja liikenneturvattomuutta
Asukaskyselyyn vastanneista yli 85 prosenttia kokee, että matkailu on muuttanut Rovaniemeä. Muutokset ovat olleet pääosin positiivisia.
Matkailun koetaan lisänneen Rovaniemen elinvoimaa ja vetovoimaa. Suurimmat hyödyt ovat talouskasvu, työllistymismahdollisuudet sekä alueen palvelutarjonnan kasvaminen ja monipuolistuminen.
Vastaajien mukaan matkailu on vaikuttanut positiivisesti esimerkiksi tarjolla oleviin ravintoloihin, kulttuuritapahtumiin ja aktiviteetteihin. Myös parantuneet liikenneyhteydet tukevat asukkaita.
Sen sijaan muun muassa liikenne ja turvallisuus kärsivät kasvavasta turismista. Vastaajat kokevat, että kaupungin infrastruktuurin kehitys ei ole tasapainossa matkailun kasvun kanssa.
Näin rovaniemeläiset kommentoivat kasvanutta turismia helmikuun alussa:
Paikallisten tarpeet huomioon
Asukkaat saivat antaa kyselyssä myös omia ehdotuksiaan siitä, kuinka Rovaniemen matkailua tulisi kehittää.
Vastauksissa korostuu etenkin paikallisten tarpeiden huomioiminen matkailun suunnittelussa. Tähän liittyy myös toive liikenteen ja turvallisuuden parantamisesta. Sekä matkailijoille että asukkaille toivotaan parempia julkisen liikenteen yhteyksiä ja selkeämpiä opasteita liikenteeseen.
Ehdotuksissa nostetaan esiin turistiveron käyttöönotto Rovaniemellä.
Myös matkailun vastuullisuuden ja kestävyyden vahvistaminen nähdään tärkeäksi. Tämä onnistuisi vastaajien mukaan esimerkiksi moottorikelkka- ja huskysafarien vähentämisellä ja kävely- ja pyöräilyreittien lisäämisellä.