Sää kylmenee viikonloppuna koko maassa, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.
Lauantaina ja sunnuntaina maan etelä- ja keskiosassa päivälämpötila jää 10-15 asteen tienoille, pohjoisessa 5-10 asteen tienoille.
Jokisen mukaan sunnuntain vastainen yö on varsin kylmä ja hallaa voi esiintyä eteläisintä Suomea myöten. Pohjanmaalla voidaan mitata jopa yöpakkasia.
Sunnuntaina Pohjanmaan suunnalle saapuu sadealue, ja Keski- ja Pohjois-Lapissa saattaa esiintyä heikkoja vesi- ja räntäkuuroja.
Ensi viikolle on Jokisen mukaan ennustettavissa epävakaista, sateista ja tuulista säätä koko maahan. Tiistain vastaisena yönä pohjoiseen saattaa sataa jopa lunta.