Flixbus kertoi kesällä aloittavansa uuden linja-autoyhteyden Puolan Krakovasta Rovaniemelle. Yhtiö ei ole kuitenkaan vielä saanut tarvittavaa lupaa Puolasta ja Latviasta.
Saksalainen bussiyhtiö Flixbus kertoi heinäkuussa avaavansa kolme uutta säännöllistä linja-autoreittiä Suomeen Puolasta, Liettuasta ja Saksasta. Tampere-Vilna ja Joensuu-Hampuri -reitit ovat jo aloittaneet.
Rovaniemi-Krakowa -reitin aloitus on kuitenkin viivästynyt jo kuukausilla. Syyskuun alussa sanomalehti Lapin Kansa kertoi, että Flixbus peruu lähes kaikki syyskuulle suunnitellut bussivuorot.
Flixbusin Itä-Euroopan toiminnoista vastaavan johtajan Michal Lemanin mukaan yhtiö odottaa yhä vaadittavia lupia, joten Rovaniemi–Krakova-reitin aloitusta on jouduttu siirtämään edelleen.
– Kun yhtiö anoo lupaa kansainväliselle reitille, joka kulkee usean maan läpi, tarvitsemme hyväksynnän jokaisesta maasta. Valitettavasti Puolan ja Latvian viranomaisten välillä olleiden epäselvyyksien vuoksi lupaprosessi on viivästynyt, vahvistaa Leman.
Suomessa henkilöliikenteen luvat ovat Traficomin vastuulla. Sieltä kerrotaan, että Suomesta lupa Krakova-Rovaniemi -linjalle on myönnetty.
Lupaprosessin hoitavat Puolan viranomaiset.
– Suomi sekä muut reitin varrelle jäävät valtiot antavat sitten hyväksynnän oman valtionsa osalta, kertoo asiantuntija Hannele Remes Traficomilta.
Lupa luvattu syyskuun loppuun mennessä
FlixBusin Michal Lemanin mukaan yhtiön pitäisi saada lupa syyskuun loppuun mennessä.
– Olemme saaneet viranomaisilta vahvistuksen, että lupa myönnetään. Ei ole mitään syytä olettaa, ettemme saisi lupaa. Bussipartnerimme kanssa olemme valmiita aloittamaan Rovaniemi-Krakova -reitin heti, kun lupa saadaan.
Flixbus on tarjonnut verkkosivuillaan lippuja reitille jo elokuusta lähtien ja lippuja on myynnissä koko ajan, vaikka linjan aloituksesta ei ole varmuutta.
Nettisivujen mukaan seuraava vuoro lähtisi Rovaniemeltä 29.9. klo 8:30. Krakovasta puolestaan linja-auton pitäisi lähteä kohti Rovaniemeä 28. syyskuuta.
Vielä torstaina bussilippuja Krakovasta Rovaniemelle saattoi varata 22.9. lähtevään vuoroon, mutta nyt niitä ei enää ollut myynnissä.
Traficomin Hannele Remeksen mukaan ei ole hyväksyttävää, että lippuja myydään, vaikka yhtiö ei tiedä ajetaanko reittiä.
– Viranomaisten näkökulmasta pitäisi saattaa tuo hallinnollinen prosessi ensin loppuun ennen, kuin lippuja lähdetään myymään. Tärkeintä on kuitenkin, että reitillä ei liikennöidä ilman reittiliikennelupaa, korostaa Remes.