Äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue on ennusteiden mukaan kasvattamassa kannatustaan.
Saksassa maan pääkaupunkia Berliiniä joka suunnalta ympäröivä osavaltio Brandenburg äänestää tänään maapäivävaaleissa. Berliini itse ei ole osa Brandenburgia, jonka alueet kuuluivat aikoinaan Itä-Saksaan.
Äänestyspaikat avautuvat Brandenburgissa yhdeksältä aamulla Suomen aikaa, ja äänestys päättyy alkuillasta Suomen aikaa seitsemältä.
Brandenburgin osavaltio on perinteisesti ollut sosiaalidemokraattien vahvaa kannatusaluetta, mutta äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) on ennusteiden mukaan kasvattamassa kannatustaan. Syyskuun alkupuolella tehdyssä kyselyssä AfD oli suosituin puolue 27 prosentin kannatuksella, kertoo Tagesschau.
AfD teki aiemmin syyskuussa hyvän tuloksen maapäivävaaleissa Thüringenissä ja Saksissa.