Aurinkoketun voimalahanke sijoittuu Säkylään ja osin Huittisiin. Voimalayhtiön teettämissä selvityksissä on vähätelty susille aiheutuvaa haittaa.
Susien asuttamalle seudulle eteläisessä Satakunnassa suunniteltu iso aurinkovoimala-alue voi edetä vain, jos sudet ja muut luontoarvot otetaan paremmin huomioon. Tämä käy ilmi Varsinais-Suomen ely-keskuksen antamasta perustellusta päätelmästä.
Kyse on Sky Power Finlandin suunnitelmasta, joka kulkee Aurinkoketun voimalan nimellä ja joka sijoittuisi Säkylän Köyliöön. Aurinkopaneeleita olisi suunnitelman laajimman version mukaan 219 hehtaaria ja koko alue kattaisi 263 hehtaaria. Suunnitellun aurinkovoimalan arvioitu enimmäisteho on 197 megawattia.
Voimalan tarvitsemat sähkön siirtoreitit kulkisivat Säkylän lisäksi Huittisissa.
Miten käy susien?
Voimalalle suunniteltu alue eräs lounaisen Suomen vahvimmista ja vakiintuneimmista susireviireistä. Yksi huoli on, että voimalan rakentaminen saa susia siirtymään lähemmäs ihmisasutusta.
Alueella arvioidaan syntyneen susipentueita vuosittain yli kymmenen vuoden ajan. Esimerkiksi riistakeskus on pitänyt riskinä, että aurinkovoimalan haitalliset vaikutukset eri lajeille selviävät vasta jälkikäteen.
Alueella elää myös esimerkiksi lepakoita, ja rakentamisella olisi vaikutusta koko seudun ympäristön monimuotoisuuteen.
Ala-Satakunnan ympäristöseura ja Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan-piiri ovatkin pitäneet hanketta ”totaalisena luonnonhävittämisenä”.
Haittoja vähennettävä
Ely-keskus toteaa, että rakentamislupien saamiseksi voimalayhtiön pitää esittää konkreettiset suunnitelmat, miten susille aiheutettavat haitat pidetään mahdollisimman pieninä. Tähän saakka suunnitelmissa on vähätelty susille aiheutuvia haittoja.
Myös muut vaikutukset luontoon pitää ottaa paremmin huomioon. Viranomainen vaatii, että alueen reunoille tulee jättää suojapuustoa maisemavaikutusten lieventämiseksi. Lähistön vesistöjen luontoarvot on turvattava.
Ely-keskuksen perusteltu päätelmä ei ole vielä varsinainen rakentamislupapäätös, vaan se kuuluu isojen rakentamishankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn. Päätelmän tulokset on otettava huomioon hankkeen jatkovalmistelussa ja luvittamisessa.