Marin kertoo, että hänen näkemyksensä verojärjestelmän muuttamisesta oikeudenmukaisemmaksi ovat ennallaan.
Entinen pääministeri Sanna Marin on tänään tiistaina joutunut puolustelemaan yhtiönsä tilinpäätöksestä ilmeneviä tietoja.
Marinilla on yhtiö yhdessä pääministerikautensa erityisavustajan Tuulia Pitkäsen kanssa. Pitkänen toimii MA/PI Oy:n toimitusjohtajana ja omistaa yhtiöstä 10 prosenttia. Marinin omistuksessa yhtiöstä on 90 prosenttia.
Tilinpäätöksestä ilmeneviä tietoja on arvosteltu. Esimerkiksi Kauppalehden analyytikko Ari Rajala kirjoitti, että yhtiö on hyödyntänyt osingonmaksussa verosuunnittelua.
Yhtiön liikevaihto on ensimmäisen puolen vuoden ajalta ollut 665 705 euroa. Liikevoittoa syntyi 386 720 euroa. Liikevoittoprosentti on siis ollut 58 prosenttia.
Osinkoa on maksettu 24 243 euroa, mikä on noin 7,5 prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta. Se siis alittaa rajan, jonka mukaan osingoista maksetaan huojennettua veroa.
Verohuojennettua osinkoa voi maksaa enintään 8 prosenttia yhtiön nettovarallisuudesta 150 000 euroon saakka. Tällä menettelyllä veroprosentti on noin 7,5–8,0 normaalin 30–34 prosentin sijaan.
Marin nosti ongelmat esiin pääministerikaudellaan
Helsingin Sanomien analyysissa nostetaan esiin, että Marinin yhtiö käyttää hyväkseen listaamattomia yhtiöitä koskevaa verohyvitystä, vaikka Marin on itse vastustanut sitä.
Marin mainitsikin Ylen Ykkösaamussa helmikuussa 2023, että listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksessa on ongelmia. Hän toimi tuolloin pääministerinä.
– Me olemme ennen muuta peräänkuuluttaneet sitä, että tukimme verotuksessa olevia porsaanreikiä. Veroaste kokonaisuudessaan voi nousta, mutta emme aja sitä, että pieni- ja keskituloisten työn verotusta kiristettäisiin vaan verotuksen kautta tuloja haettaisiin omaisuuden verottamisesta, Marin sanoi tuolloin.
Esimerkiksi yritystoimintaa tutkiva Finnwatch-yhdistys on aiemmin kertonut sosiaalisen median vaikuttajien hyödyntävän verotuksen porsaanreikää yhtiöjärjestelyillä.
Finnwatchin arvion mukaan yritysjärjestelyllä saavutettu verohyöty on tutkituissa tapauksissa kohonnut jo ensimmäisen vuoden aikana tyypillisesti yli kymmeneen tuhanteen euroon. Korkeimmillaan vuosittainen verohyöty on voinut nousta jopa yli 20 000 euroon.
Arvomaailmat ennallaan
Marin puolusti yhtiön toimintaa X-viestipalvelussa.
– Nostan palkan yrityksestämme ansiotulona, en muuntaen palkkaa pääomatuloksi osinkojen kautta, ja maksan asianmukaista ansiotuloveroa, ja eläkemaksuja tuloihini perustuen ylärajan mukaisesti. Tämän ulkopuolella yhtiöstä nostetaan osinkoja erikseen arvioitava määrä ja tästä maksetaan veroa Suomen voimassa olevan verolainsäädännön mukaisesti.
– Näkemykseni Suomen verojärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi ovat ennallaan kuten muukin arvo- ja aatemaailmani, vaikka teen kansainvälistä työtä ja minulla on yritys.