Tavio päätti kesällä, ettei Suomi osallistu Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan.
Teija Santaharju,
Toni Joukanen,
STT
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoo viestipalvelu X:ssä, että SDP aikoo esittää ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviolle (ps.) epäluottamuslausetta tämän Ukrainaan liittyvän päätöksen vuoksi.
Tavio päätti, ettei Suomi osallistu Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvään tasa-arvoliittoumaan.
MTV:n mukaan useat virkamieslähteet kertovat, että Tavio päätti Suomen jäävän liittoumasta ulos siksi, että sen on tarkoitus edistää myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asiaa.
Tavio perustelee ulkopuolelle jäämistä resursseilla
Tavio selittää Suomen ulkopuolelle jättäytymistä Suomen laskevilla kehitysyhteistyöresursseilla
– Meillä on laskevat kehitysyhteistyöresurssit, ja niiden puitteissa katsotaan aina jokainen aloite tapauskohtaisesti, Tavio sanoi toimittajille eduskunnassa.
– Ei ole mitään automaatiota, että kaikkiin kehityspoliittisiin aloitteisiin mennään. On paljon aloitteita, osaan mennään ja osaan ei. Ei Suomen ulkopoliittinen linja siitä muutu, ollaanko jossain mukana tai ei, Tavio sanoi.
Vasemmisto ja vihreät mukaan epäluottamuslauseeseen
Vasemmistoliitto ja vihreät yhtyvät SDP:n esitykseen epäluottamuslauseesta
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että ”Tavion toiminta on täysin kestämätöntä, eikä ministeri nauti luottamustamme.”
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että ulkopolitiikan johtaminen vaikuttaa nyt epäselvältä ja ministeri Tavion ja pääministeri Petteri Orpon (kok.) lausunnot ovat olleet osin ristiriitaisia.
– Ministeri Tavion toiminta Ukrainan tasa-arvoliittoutuman suhteen on ristiriidassa Suomen pitkän ulkopolitiikan linjan ja myös nykyisen hallituksen linjan kanssa, Tynkkynen kirjoittaa.
Keskustanuoret vaatii Tavion eroa
Keskustanuoret on kirjoittanut perjantaina kannanoton, jossa vaaditaan Tavion eroa.
Keskustanuoret näkee, että Tavion päätöksessä on kyseessä Vladimir Putinin intressejä tukeva ratkaisu.
– On jo itsessään hämmästyttävää, että pääministeri Petteri Orpo ja pääministeripuolue kokoomus sallivat pitkällisen ulkopoliittisen perintömme tahrimisen johtuen yksittäisen ministerin inhosta vähemmistöjä kohtaan. Samalla taustalla on myös laajempi valtapoliittinen ulottuvuus, jota ei voida ohittaa olankohautuksella, Keskustanuorten puheenjohtaja Jere Tapio huomauttaa.