Kristillisdemokraatit vastustaa 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamista. Alko ehdottaa sen sijaan myymälöiden aukiolojen kasvattamista lauantaisin ja sunnuntaisin.
Hallitus selvitys enintään 15-prosenttisten viinien myynnin vapauttamisesta Alkon monopolista on valmistunut.
Sevityksessä tarjotaan kolme erilaista mallia laajentaa viinien myyntiä Alkon monopolin ulkopuolelle: vahvojen viinien myynnin salliminen ruokakaupoissa, ulosmyynnin salliminen anniskeluluvallisissa ravintoloissa tai viinien erikoisliikkeiden perustaminen. Uudistukset voisi toteuttaa itsenäisesti tai useamman samaan aikaan.
Selvityksen on tehnyt työ- ja elinkeinoministeriön entinen osastopäällikkö Antti Neimala.
Vahvojen viinien vapauttaminen Alkon monopolista ei ole millään muotoa läpihuutojuttu, koska asia on poliittisesti vaikea.
Hallituspuolueista erityisesti kristillisdemokraatit vastustaa siirtoa, koska se laajentaisi entisestään alkoholin saatavuutta ja lisäisi alkoholista koituvia haittoja.
Myös Neimala tuo selvityksessään esiin, että viinien vähittäismyynnin vapauttaminen monopolin piiristä on iso periaatteellinen poliittinen kysymys.
Merkittäviä vaikutuksia Alkon monopoliin ja liiketoimintaan
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) oli maaliskuussa julkaistussa omassa selvityksessään sitä mieltä, että samalla pitäisi ratkaista myös väkevän alkoholin kohtalo, koska Alkon kannattavuus tippuisi viinien menettämisen myötä merkittävästi.
Alko joutuisi supistamaan myymäläverkostoaan ja irtisanomaan henkilökuntaansa, jos sille jäisi vain väkevät juomat.
Täten vanhojen viinien siirto Alkosta esimerkiksi kauppoihin voisi murentaa alkoholimonopolia. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä tehtävää ja asemaa”.
Myös Neimalan selvityksessä todetaan, että viinien myyntimonopolin purkaminen vähentäisi Alkon markkinaosuutta, laskisi liikevaihtoa ja heikentäisi liiketoiminnan edellytyksiä. Tällä olisi vaikutuksia myös väkevien alkoholijuomien myyntiin ja niiden sääntelyyn.
Tästä syystä Alkon monopolin oikeudelliset ja taloudelliset perusteet pitäisi arvioida huolella, jos viinien siirtoon päädytään.
Alko ehdottaa, että viinien myynnin laajentamisen sijaan Alkon myymälät voisivat olla auki myös sunnuntaisin ja nykyistä pidempään lauantai-iltaisin. Alkon mukaan muutosta voitaisiin testata ja tarvittaessa palata takaisin, jos alkoholin kulutus kasvaisi. Alko toteaa myös, että muutos vaarantaisi sen liiketoiminnan.
Selvityksestä on sovittu Orpon hallituksen hallitusohjelmassa, ja sen piti valmistua hallituksen ensi viikon puoliväliriiheen.
Viinin myynnin laajentamisen hyödyt ja haitat puntarissa
Antti Neimala esittelee selvityksessä viinien myynnin vapauttamisen hyötyjä ja siirron mahdollisia haittavaikutuksia.
Viinien myynnin avaaminen kilpailulle lisäisi kuluttajien valinnanvapautta ja helpottaisi viinien saatavuutta, kun viinien myyntipaikkojen määrä kasvaisi nykyisestä. Viinin voisi napata ruuan seuraksi samalla ruokakaupasta. Kilpailu todennäköisesti alentaisi myös viinien hintoja, ja loisi uutta bisnestä.
Viinien vapauttamisen haittapuoleksi Neimala nostaa alkoholin kokonaiskulutuksen kasvamisen ja alkoholin ihmisille ja yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen lisääntymisen. Neimala arvioi, että alkoholinkulutus ei välttämättä lisääntyisi kaikissa väestöryhmissä, mutta heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ongelmat voisivat kasvaa.
Hallitus vapautti jo korkeitaan 8-prosenttiset viinit ja oluet ruokakauppojen valikoimiin kesäkuussa 2024. KKV:n selvityksen mukaan vapautettujen juomien hinnat alenivat ja niiden valikoimat kasvoivat. Alko ja ruokakaupat ovat myyneet vapautettuja tuotteita keskimäärin samoilla hinnoilla. Alkoholin vähittäismyynti ei kuitenkaan ole kasvanut, koska muiden kuin vapautettujen tuotteiden myynti on vähentynyt.
Myös kansalaisten asenteet vahvojen viinien siirtoa kohtaan ovat tiukentuneet. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan tämän vuoden tammikuussa 42 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että 15-prosenttisia viinejä pitäisi voida ostaa ruokakaupoista. Vuonna 2022 vastaava osuus oli 54 prosenttia.
Muokattu 10.55: Päivitetty kauttaaltaan viiniselvityksen ja Alkon tiedotteen annilla.