Viileähkö sää on hillinnyt sinilevien kukintaa. Levät voivat kuitenkin hyödyntää runsaiden sateiden vesistöihin tuomia lisäravinteita myöhemmin kesällä.
Suomen ympäristökeskus (Syke) kertoo, että sinilevätilanne on Suomessa maltillinen.
Syken mukaan tällä viikolla on havaittu vähemmän sinilevää kuin keskimäärin, kun tilannetta verrataan vuosien 1998 ja 2020 välillä tehtyihin pitkän ajan mittauksiin.
Tuore tulos on saatu vajaan 300 valtakunnallisen havaintopisteen pohjalta. Havaintoja tehdään viikoittain silmämääräisesti arvioimalla, näkyykö levää ja onko sitä vähän, runsaasti tai erittäin runsaasti.
Sinilevämäärissä on alueellisia eroja.
– Tuhansien järvien maassa yksittäisellä järvellä tilanne voi olla hyvin toisenlainen kuin seurannan piiriin kuuluvilla järvillä, kertoi Syken ryhmäpäällikkö ja erikoistutkija Marko Järvinen Radio Suomen Päivässä torstaina.
Sinilevä viihtyy siellä, missä ihminenkin
Sinileviä esiintyy runsaammin alueilla, mihin ihmiset, asutus ja maatalous keskittyvät.
Eteläisessä Suomessa törmää sinileviin useammin kuin Lapissa, jossa sinileviä esiintyy harvemmin ainakaan runsaana.
Sää vaikuttaa paljon sinilevien kasvuun.
Kuluneen kesän lämpötilat ovat pysytelleet maltillisina, mikä on hillinnyt levien kukintaa. Järvien pintalämpötilat ovat edelleen 14–16-asteisia, joten kasvu ja biomassan runsastuminen on ollut hitaampaa.
Marko Järvinen arvioi, että sinileviä tullaan näkemään enemmän heinä–elokuussa.
– Valitettavasti tämä sateinen alkukesä on osaltaan tuonut ympäröiviltä valuma-alueilta järviin lisäravinteita, joita sinilevät voivat hyödyntää.