Suomi on ollut Naton jäsen kaksi vuotta. Naton periaate on yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, mutta Suomella tästä on puuttunut palanen.
Se kulkee Natossa nimellä ”fully deployable”, täysin liikuteltavat joukot. Ne ovat valmiudessa olevat joukot, jotka lähtevät tarvittaessa tukemaan muita jäsenmaita.
Kesäkuussa Nato vahvistaa jäsenmailleen uudet tavoitteet, miten niiden on suorituskykyjään kehitettävä. Täysin liikuteltavien joukkojen velvoite koskee Suomeakin.
– Millään jäsenmaalla ei ole vapaalippua, sanoo puolustusministeriön erityisasiantuntija Kari Aapro.
Aapro tuntee Naton ja Suomen puolustuksen läpikotaisin, ja hän on päävastuussa valmistelemassa tavoitteita ministeriössä.
Kesäkuun alun puolustusministerikokouksessa Nato hyväksyy uudet suorituskykytavoitteet. Näin Nato koordinoi puolustuksen kehittämistä. Tavoitteet velvoittavat. Maat upottavat ne omiin suunnitelmiinsa ja toimeenpanevat omin rahoin.
Tositilanteessa Nato päättää, missä liikuteltavia joukkoja tarvitaan, mutta päätösvalta lähettämisestä on Suomella.
Suomen pitää olla valmiina nimeämään tällaiset joukot jokaisesta puolustushaarasta: maa-, meri- ja ilmavoimista, erikoisjoukoista sekä huolto- ja tukijoukoista.
Suorituskykytavoitteet eivät ole julkisia, ja siksi niistä kerrotaan julkisuuteen varsin niukasti. Siksi puolustushallinto ei kerro tarkkoja lukuja joukkojen määrästä.
– Se ei ole kymmeniä eikä kymmeniä tuhansia, vaan siinä välissä, Puolustusvoimien strategiapäällikkö Sami Nurmi sanoo.
– Suomella asevoimien sodanajan koko on 280 000. Se on tästä kokonaisuudesta aika marginaalinen luku, sanoo Aapro.
Ylen tietojen mukaan joukkojen määrä olisi yhteensä joitakin prosentteja sodanajan joukkojen määrästä.
Joukkojen lähettäminen ei vaaranna Suomen puolustusta
Suomen ulkopoliittinen johto ja sotilaat ovat julkisuudessa korostaneet, että Suomen tärkein tehtävä Natossa on puolustaa Suomea. Suomen pitää kuitenkin liittolaisena kantaa vastuuta muidenkin jäsenten puolustamisesta.
Natosta on viestitty Suomelle, että niin kauan kuin Suomella ei ole valmiudessa täysin liikuteltavia joukkoja, muut maat joutuvat kantamaan vastuuta Suomen puolesta.
Onko Suomella varaa lähettää sotilaita muihin Nato-maihin vai vaarantaako se Suomen puolustuksen?
– Kyse on niin pienistä määristä, että en katso, että se vaarantaisi, Aapro sanoo.
Asia ei ole mustavalkoinen. Jos tällä suunnalla on kriisi, joukkojen virta kulkee Suomen suuntaan eikä täältä pois, Aapro sanoo.
– Mutta on hyväksyttävä, että jos Pohjolassa on rauhallista ja jossain muualla Euroopassa kuohuu, niin kyllä me olemme liittolaisina velvoitettuja osallistumaan muiden maiden tukemiseen ja lähettämään valmiuteen osoitettuja joukkoja sinne.
Valmiuteen asettaminen tarkoittaa hyvin käytännöllisiä asioita: on päätettävä, millaiset palvelussuhteen ehdot ovat, miten varmistetaan että joukko on sitoutunut ja käytettävissä. Joukot on koulutettava ja niiden on harjoiteltava.
Joukoilla on oltava kalusto valmiina varastoituna. On oltava sovittuna, miten kalusto saadaan rahdattua määränpäähän ja miten sotilaat matkustavat kohteeseen.
Suomi rakentaa joukot lähitulevaisuudessa, Puolustusvoimat arvioi. Eniten suunnittelua ja myös uutta lainsäädäntöä vaatii maavoimajoukko, joka koostunee pääosin reserviläisistä.
Myös avun vastaanottamiseen pitää valmistautua, ja sekin maksaa
Toinen selkeä muutos Suomen puolustukseen on valmistautua ottamaan vastaan apua muilta.
Se tarkoittaa kaikkea sitä tukea ja suunnittelua, mitä muiden maiden avun vastaanottaminen vaatii. Näitä kykyjä Suomi tuskin rakentaisi samalla tavalla, jos se ei kuuluisi Natoon vaan keskittyisi vain omaan puolustukseen.
Koko Naton tasolla Euroopan maat yritetään saada ottamaan vastuuta heikentyneestä turvallisuustilanteesta ja tehtävistä, joissa Yhdysvallat on kantanut enemmän vastuuta kuin eurooppalaiset.
Tällaisia strategisen tason suorituskykyjä ovat esimerkiksi ilmakuljetukset ja ohjusjärjestelmät. Ne ovat niin kalliita ja teknisesti mutkikkaita järjestelmiä, että niitä ei ole taloudellisesti järkevää yhdenkään eurooppalaisen maan tehdä yksin, sanoo Puolustusvoimien strategiapäällikkö Nurmi.
Pohjoismaatkin ottavat yhteisiä tehtäviä. Nurmi ei kerro suoraan, mitä ne ovat.
– Se voi olla joukkojen siirtelyyn liittyviä asioita, ilmakuljetuskykyä, merikuljetuskykyä, hän mainitsee.
Suorityskykytavoitteet hyväksytään Natossa menettelyllä, jonka nimi on konsensus -1 -päätös.
Se tarkoittaa, että esimerkiksi Suomen on hyväksyttävä velvoitteet, jotka muut yhteisesti haluavat Suomen hoitavan. Tavoitteista jotkut ovat kiireisiä, joitakin on aikaa toteuttaa pidempään, jopa 15 vuotta.
Suomi ei halua olla museo
Naton nyt asetettavat tavoitteet ovat jäsenille tiukat, sillä turvallisuustilannekin on tiukka. Haastavat ne ovat Suomellekin.
Vaikeutta Suomen kannalta lisää 280 000 sotilaan reservi, jonka materiaali on päivitettävä parinkymmenen vuoden välein.
– Jotta emme muutu museoksi, Aapro sanoo.
Tähän kuluu valtaosa Suomen puolustusbudjetista, joka on nyt 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Nyt tulee kuitenkin paljon uusia tavoitteita. Suomi on päättänyt nostaa puolustusbudjettinsa ainakin kolmeen prosenttin bruttokansantuotteesta. Natossa tavoite saattaa asettua 3,5 prosenttiin.
Nämä ovat Aapron mukaan haaste. Suomen tavoitteiden toteuttamisen hintaa ei ole vielä saatu laskettua.
Vaatimukset eivät pääty kesäkuuhun. Puolustusta suunnitellaan neljän vuoden sykleissä ja tarkastellaan väliläkin. Aapron mukaan Nato-maiden ”kuuma peruna” on, mitä seuraavalla kierroksella tapahtuu. Kaikki maat lisäävät jo nyt puolustusmenojaan.
-Paljon käydään myös keskustelua siitä, mikä on enää realistista. Ei menoja loputtomiin voi nostaakaan, Aapro sanoo.
Siksi puolustusta pitää tehdä älykkäämmin, hän arvioi.
