Varakkain kymmenys omisti 52 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta Suomessa vuonna 2023. Vähävaraisimmalla kymmenyksellä velkaa oli enemmän kuin varoja.
Suomessa kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani on laskenut noin 20 prosenttia, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan. Vuonna 2023 mediaani oli noin 96 000 euroa, kun se oli edellisellä tutkimuskerralla, vuonna 2019, rahan arvon muutos huomioiden 121 300 euroa.
Mediaanilla tarkoitetaan tilastollista keskimmäistä arvoa. Nettovarallisuus saadaan laskemalla yhteen reaali- ja rahoitusvarat ja vähentämällä niistä velat.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa varallisuus on keskittynyt yhä enemmän ylimpiin varallisuuskymmenyksiin. Puolet kotitalouksista omisti vain neljä prosenttia nettovarallisuudesta. Samalla varakkain kymmenys omisti nyt yli puolet kotitalouksien nettovarallisuudesta.
– Nettovarallisuuden keskiarvo oli vuonna 2023 noin 229 000 euroa kotitaloutta kohden, eli yli kaksinkertainen mediaaniin verrattuna. Varakkain kymmenys omisti 52 prosenttia kaikesta nettovarallisuudesta Suomessa, Tilastokeskuksen yliaktuaari Tara Junes sanoo tiedotteessa.
Varakkaimpaan kymmenykseen ylsi vuonna 2023 noin 550 000 euron nettovarallisuudella. Vähävaraisimmalla kymmenyksellä velkaa oli enemmän kuin varoja.
Suomalaisten merkittävin varallisuuserä on edelleen oma asunto. Sen osuus kotitalouksien reaali- ja rahoitusvaroista oli toissa vuonna noin 45 prosenttia.