Kevään ensimmäiset kirkkaammat valonsäteet tavoittelevat ikkunoita. Ihanaa, ajattelen ulkona. Hyi, miten paskaiset ikkunat, ajattelen sisällä.
Mieleen nousee suomalaisen muotoilun legendan, Alvar Aallon sitaatti: ”älä suotta pese ikkunoita, valo tulee pehmeämmin sisään likaisista ikkunoista.”
Lausahdus kiertää keväisin sosiaalisessa mediassa ja aikakauslehdissä. Yhdessäkään näistä lainauksista ei tosin mainita lähdettä.
Jään miettimään. On yleistä että kuuluisien henkilöiden ajatuksia siteerataan väärin tai kontekstissa irrotettuna.
Sanoiko Aalto sittenkään näin?
Löydän jutun, joka käsittelee Aallon suunnitteleman Sunilan sellutehtaan asukasaluetta. Yle Egenland -matkailuohjelman juttu on otsikoitu sitaatilla, jonka totuudenperäisyyttä metsästän.
Toimittaja Eva Pursiainen vinkkaa, että lisää tietoa voisi löytyä jutussakin esiintyvä alueen asukkaalta, Maritta Pellavalta.
Pellava vahvistaa asian odottamattomalla tavalla.
– Se on minusta lähtöisin. Kuulin sen oppaalta vieraillessani Muuratsalon koetalossa vuonna 2000. Kuulemma arkkitehti Aalto oli itse sanonut näin.
Mistä tieto on oikeasti peräisin?
Soitan Alvar Aalto -museoon, jossa kaikkien Aalto-kohteiden oppaat perehdytetään.
Sitaatin alkulähde paljastuu
Itsekin oppaana työskennellyt ja oppaita kouluttanut museon näyttelyintendentti Mari Murtoniemi ei ymmärrä, miten tieto likaisten ikkunoiden lainauksesta olisi päätynyt oppaan suuhun.
Se, mitä Aalto-kohteissa arkkitehdin suuhun laitetaan, perustuu Murtoniemen mukaan aina todennettuihin lähteisiin.
– Lähdemme aina faktoista opastusmateriaalissamme ja tarinoissa, siinä miten me Aallosta puhumme.
Pehmeästi siilautuvan valon kohdalla faktaa ei Murtoniemen mukaan ole löytynyt.
– En pysty paikantamaan sitä mihinkään todelliseen.
Alvar Aallon työn perinnöstä huolehtivan Aalto-säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh on Murtoniemen kanssa samalla linjalla.
– Ai Alvar Aallon väitetään sanoneen näin? Kuulopuheita.
Tyrmäyksestä huolimatta Lindh antaa tutkimusretkelle uuden suunnan.
– Se mistä tuo lause löytyy, on John Steinbeckin romaani Tortilla Flat.
Suomeksi nimellä Ystävyyden majatalo julkaistu romaani ilmestyi vuonna 1935. Kirjassa seurataan köyhien kaverusten viinin täyteistä elämää Kaliforniassa ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä ajassa.
Ajatus likaisten ikkunoiden pesun välttelystä ei tosin esiinny kirjassa sellaisenaan.
Mutta miten viittaus Steinbeckin romaaniin on siirtynyt kansan mielessä Alvar Aaltoon ja ikkunanpesuun?
Lindhin mukaan vastaus voi olla niin sanotuissa amerikkalaisuuksissa, joita Aalto viljeli mielellään. Arkkitehti oli jo 1930-luvun lopun Yhdysvalloissa laajasti tunnettu ja verkostoitunut.
Kirjan julkaisun ajankohta osuisi yksiin Aallon työ- ja näyttelymatkojen kanssa. 1939 Aalto suunnitteli Suomen paviljongin New Yorkin maailmannäyttelyyn, joka antoi arkkitehdin uralle voimakasta nostetta.
– Jos Aalto on joskus Steinbeckiä siteerannut, niin se on voinut siirtyä myös Aallon sanomaksi asiaksi, mutta siitä minulla ei ole tietoa, Lindh toteaa.
Alkaa näyttää siltä, että Aallon antamaa vapautusta ikkunanpesusta ei ole olemassa.
Tähtään vielä kerran mahdollisimman lähelle väitetyn lauseen alkuperäistä lähdettä.
Tyttärenpoika: Aallolle tärkeintä oli hyvä juttu
Sammalmättäisen metsän keskeltä nousee valkoinen talo, jonka metallinen ovenkahva kaartuu kauniisti. Muoto on tuttu kaikista Aalto-kohteista.
Tässä tapauksessa kohde ei ole Aallon, mutta asukas kantaa samaa geeniperimää.
Alvar Aallon tyttärenpoika Heikki Aalto-Alanen on koonnut isovanhempiensa kirjeenvaihdon kirjaksi ja tuntee isoisänsä työn perinnön. Likaisten ikkunoiden lausahdusta hän ei kuitenkaan tunnista.
– Olen kuullut tuon aikaisemminkin, mutta en ole varma, onko hän sanonut näin.
Ajatus Steinbeckistä resonoi myös Aalto-Alasessa.
– Tiedän, että Alvar kyllä luki Steinbeckiä. Saattaa olla, että he tapasivatkin joskus 1930-luvun lopussa.
1939 Aallot matkustivat Kaliforniassa ja Alvar Aalto puhui San Francisco Museum of Artsissa. Steinbeck asui lähistöllä sijaitsevassa Salinasissa. On mahdollista, että kahden taiteilijan tiet kohtasivat.
Johtolangat loppuvat tähän.
Siihen, miten Tortilla flatin ystävysten mieltymys likaisiin ikkunoihin on taipunut suomalaisten lohduksi, emme saa varmaa vastausta.
Mutta kuten usein, ei totuus ole hyvässä tarinassa itseisarvo.
Aalto-Alanen muisteleekin isoisäänsä jutunkertojana.
– Hän tykkäsi viljellä tälläisiä juttuja, jotka paranivat ajan myötä. Muistan hyvin, miten esimerkiksi jouluisin olimme perheen kesken illallisella, niin kyllä se oli Alvar, joka kertoi juttuja.
Uskooko Aalto-Alanen, että ikkunanpesusta vapauttava lausahdus on totta, vai kenties yksi isoisän hyvistä jutuista?
– Se on hyvä juttu.
