Kahden miehen välinen riita kärjistyi nyrkkitappeluksi Oulun Tuirassa viime syyskuussa. Toinen miehistä kuoli myöhemmin sairaalassa.
Kolmekymppistä oululaismiestä syytetään viime syyskuussa tapahtuneesta taposta. Mies kiistää syytteen. Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa tänään.
Tapahtumat saivat alkunsa 7. syyskuuta 2024, kun kaksi toisilleen entuudestaan tuttua miestä kohtasi Oulun Tuirassa sijaitsevassa puistossa.
Miesten välillä oli erimielisyyksiä ja he ajautuivat sanaharkkaan, joka jatkui seurueen siirryttyä lähistöllä sijaitsevan Lidlin takapihalle. Paikalla kaupalla oli myös kaksi muuta henkilöä. Seurueessa oli käytetty päihteitä.
Kaupan takana miehet syyttäjän mukaan ensin tönivät toisiaan, kunnes riita kärjistyi nyrkkitappeluksi.
Nujakan aikana taposta syytetty mies otti käsivarrellaan kiinni toisen miehen kaulasta takaapäin. Syyttäjän mukaan mies kuristi uhria käsivarrellaan, kunnes tämä meni elottomaksi.
Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta taposta, sillä uhri kuoli tappelua seuraavana päivänä sairaalassa.
Taposta syytetty mies kiistää syytteen. Hän kiistää tappaneensa uhria tahallaan tai että hän olisi voinut pitää miehen kuolemaa toimintansa todennäköisenä seurauksena. Puolustuksen mukaan hän ei kuristanut uhria, vaan piti tätä hallintaotteessa.
Miehen mukaan tilanteessa oli kyse hätävarjelutilanteesta, jossa hän itse puolustautui toisen miehen väkivaltaiselta hyökkäykseltä.
Syytetyn mukaan hallintaotteessa ollut mies myös tavoitteli tilanteessa veistä, joka roikkui hänen kaulaltaan narun päässä. Hän kertoo pitäneensä miestä hallintaotteessa niin kauan, että uhkaava tilanne päättyi.
Puolustus katsoo, että kyse on tapon sijaan korkeintaan pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.
Kuolleen miehen omaiset vaativat oikeudessa yhteensä useiden kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvauksia tapahtuneen johdosta.
Oulun käräjäoikeus antaa tuomion asiassa myöhemmin.