Tampere joutuu pohtimaan uudestaan sekä niin kutsutun Takonraitin että Ratinan suvannon asemakaavoja. Monia kysymyksiä on yhä avoinna.
Tampereella Tammerkosken päälle kaavaillun kävelyreitin Takonraitin suunnitelmat voivat mennä uusiksi kartonkitehtaan sulkemisen vuoksi.
Takonraitti on Takon tehtaan edustalle Tammerkosken länsirannalle suunnitteilla oleva uusi näköalareitti.
Samalla metsäyhtiö Metsä Boardin ratkaisu vaikuttaa myös Ratinan suvannon alueen asemakaavan valmisteluun.
Maanantaina varmistui, että Metsä Board sulkee Tampereen keskustassa Tammerkosken rannassa sijaitsevan tehtaansa. Yhtiö tehostaa samalla Hämeenkyrössä Kyron kartonkitehtaan toimintaa.
Yli 200 henkilöä voi menettää työnsä. Tehtaan toiminta päättyy kesäkuun loppuun mennessä.
Suunnittelu keskeytyy
Tehtaan lopettaminen pakottaa kaupungin pohtimaan uudestaan sekä Takonraitin että Ratinan suvannon valmisteilla olevia asemakaavoja.
– Pohdimme jo silloin, kun ensimmäinen uutinen Takon mahdollisesta sulkemisesta tuli, että asemakaavojen suunnittelussa täytyy pitää tauko, kaavoitusarkkitehti Altti Moisala kertoo.
Moisalan mukaan nyt pitää pohtia esimerkiksi sitä, voiko Takonraitti sittenkin kulkea rannan puolella, jos Takon alue avautuu uudella tavalla yleisölle.
Avoimia kysymyksiä on enemmän kuin valmiita vastauksia.
Moisalalla ei ole tietoa siitä, mitä Takon tehtaan omistaja Metsä Board suunnittelee alueen tulevaisuudeksi. Siksi mahdollista on yhä sekin, että Takonraitti kaavoitetaan veden ylle.
– Kaupunki ei kaavoita alueilla uusia käyttötarkoituksia tai kulkuteitä ilman yhteistyötä maanomistajan kanssa, Moisala sanoo.
Suunnitelmien mukaan jalankulkuväylä kulkisi kosken yllä Hämeensillan kupeessa olevasta Mokkapuistosta kohti alajuoksua Kehräsaareen. Reitti avaisi yleisöltä suljettuna olleen osan Tammerkosken rantaa kaupunkilaisten ja matkailijoiden käyttöön.
Tampereen pormestari Kalervo Kummola (kok.) kertoi maanantaina, että kaupunki ja Metsä Board pohtivat yhdessä, miten tehdasalueen kanssa edetään.
Kummola arvioi, että pohdinta ei todennäköisesti käynnisty ennen kesää.
Metsä Board kertoi maanantaina tiedotustilaisuudessa, ettei kiinteistön uutta käyttöä ole vielä suunniteltu. Yhtiön mukaan yhteydenottoja asiasta on jo tullut.
Rekkaliikenne Laukontorin ympäristössä loppuu
Tehtaan sulkeminen vaikuttaa väistämättä myös Ratinan suvannon alueen suunnitteluun.
Suvantoa koskevassa asemakaavassa täytyy Moisalan mukaan ottaa uutena asiana huomioon muun muassa se, millaisia mahdollisuuksia raskaan liikenteen kuljetusten loppuminen antaa alueen kehittämiselle.
Avoinna on myös se, mitä Kehräsaaren ja Laukontorin välissä sijaitsevalle pysäköintialueelle tapahtuu. Nykyään myös tuo alue on kaavoitettu teollisuuskäyttöön eikä se ole kaupungin omistuksessa.
Kaupunki haluaa kehittää Ratinan suvantoa niin, että se olisi entistä houkuttelevampi vapaa-ajan kohde sekä tamperelaisille että matkailijoille. Suvannon asemakaavan muutosalue rajautuu muun muassa Takon tehdasalueeseen.
Ajatuksena on muun muassa parantaa Laukontorin ja sataman toiminnallisuuksia ja mahdollistaa kokonaan uusia palveluita.