Kallion päällä, jykevien mäntyjen suojassa ja kivenheiton päässä merenrannasta Mustikkamaalla nököttää valkoinen puutalo.
Kun ulko-oven avaa, tönöstä löyhähtää vahva homeen haju.
Lautapelit, kirjat ja kitara ovat jääneet edelliseltä vuokralaiselta Helsingin Demarinuorilta niille sijoilleen.
Ehkä jo talvella tällä paikalla saunotaan, sillä Helsingin Verkkosaaressa kolmea puusaunaa ylläpitävä Sompasaunaseura ry on vuokrannut tontin rakennuksineen.
– Tontti on nyt meidän, Markus Rahkonen Sompasaunaseura ry:stä kehuu ylpeänä.
Sompasaunalaiset aikovat purkaa huonokuntoisen talon. Vielä ei ole päätetty, siirretäänkö Verkkosaaresta sen paikalle kaikki kolme saunaa vai osa niistä.
Sompasauna on Helsingissä yli kymmenen vuotta pystyssä ollut omatoimisauna, jonne kuka tahansa saa mennä saunomaan omalla vastuullaan milloin tahansa.
Kivinokan sijaan Mustikkamaan paraatipaikalle
Keväällä Yle uutisoi, että Sompasauna olisi muuttanut nykyisen saunanpaikan vastapäätä sijaitsevaan Kivinokkaan.
Paikka osoittautui kuitenkin hankalaksi, koska siellä oli myös vanha huvila, jota ei olisi voinut purkaa.
Niinpä Sompasaunaseura osti vuokraoikeuden Demarinuorten käytössä olleeseen Mustikkamaalla sijaitsevaan kesänviettopaikkaan. Tontin omistaa Helsingin kaupunki.
Ainakin tiluksia esittelevät yhdistyksen jäsenet ovat tyytyväisiä uuteen saunapaikkaan.
– Tämä on koko Helsingin mittakaavassa ihan mieletön paikka, Iida Korpela Sompasaunaseura ry:stä sanoo.
Yhdistys odottaa kaupungilta vielä lupaa vanhan talon purkamiseen ja saunojen siirtämiseen sekä mahdollisen uuden saunan rakentamiseen.
Ranta-alue on yleistä uimarantaa, joskin Mustikkamaan virallinen uimaranta sijaitsee muutaman sadan metrin päässä.
Vanhoja mäntyjä ei tulevien saunojen tieltä aiota kaataa, vaikka pusikkoa hieman raivataankin.
– Vaikka saunat eivät tule näkymään mereltä päin puiden lomasta, lähin sauna tulee olemaan meren rannasta noin kolmenkymmenen metrin päässä, Markus Rahkonen iloitsee.
Uusi sijainti kauempana keskustasta
Sompasauna tulee jatkossa olemaan hieman syrjemmässä keskustan sykkeestä verrattuna ensimmäiseen Kalasataman Sompasaaressa olleeseen sekä nykyiseen Verkkosaaressa sijaitsevaan saunaan verrattuna.
Uudelle saunalle pääsee Kulosaaren kautta Korkeasaareen ajavalla linja-autolla sekä fillarilla ja kävellen Kalasataman kautta Isoisän siltaa pitkin.
Vaikka Sompasaunan urbaani luonne citysaunana muuttuu muuton myötä, yhdistys kiittelee suojaisaa paikkaa.
Henkilökuntaa sinne ei ole tulossa. Saunoa saa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vaikka saunominen on maksutonta, yhdistys ei halua mainostaa sitä ilmaisena saunapalveluna.
– Oman osuutensa saunakulttuurin edistämiseksi voi tehdä vaikka hakkaamalla puita tai huolehtimalla sauna-alueesta, Korpela sanoo.
Sompasaunalaisten omien laskelmien mukaan nykyisellä paikalla Helsingin kantakaupungissa saunomassa käy peräti 170 000 ihmistä vuodessa.
He uskovat, että myös uudelle paikalle löydetään. Toisaalta he eivät toivo nykyistä enempää saunojia, jotta paikan luonne saunakulttuuria ylläpitävänä yhteisönä säilyisi.
– Sompasauna toimii nyt jo kapasiteettinsa äärirajoilla, Iida Korpela toteaa.
Mustikkamaalle ei tulla bilettämään, yhdistys vakuuttaa
Lähellä tulevaa saunapaikkaa on asuintaloja. Mustikkamaa on myös kaupunkilaisten suosittu lenkkeily- ja uintipaikka.
Helsingin kaupungilta kerrotaan, että yhdistys on jättänyt rakennuslupahakemuksen saunojen rakenteamista varten rakennusvalvonnalle, mutta esimerkiksi tontin rajanaapureita, yksityisiä asunnon omistajia ole vielä kuultu.
– Me emme tule tänne bilettämään, Korpela vakuuttaa.
Sompasaunan säännöissä sanotaan, että päihtyneenä ja aineissa saunominen on kielletty. Rahkonen ja Korpela myöntävät, että häiriöitä ja lieveilmiöitäkin saunalla on ollut, mutta heidän mukaansa kävijämäärään nähden ongelmia saunalla on ollut vähän.
– Sompasaunalla biletys on marginaalinen ilmiö, joita nousee mediaan silloin tällöin. Pääsääntöisesti Sompasauna on rauhallinen ja seesteinen saunapaikka, Korpela sanoo.
Viime kesänä Sompasaunalla sattuneen kuolemantapauksen jälkeen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto tutki Sompasaunan turvallisuusolosuhteita ja yhteisölle järjestettiin ensiapukursseja.
Helsingin kaupungilta kerrotaan, että Sompasaunan käyttöä ei rajoiteta esimerkiksi kellonajoilla, vaan meluamista ja häiriöitä säätelee järjestyslaki ja viime kädessä poliisi.
Ensimmäiset löylyt ehkä vielä tänä vuonna
Sompasaunan muuttopäivä ei ole vielä tiedossa, mutta Rahkonen ja Korpela uskovat, että vanhan rakennuksen purkulupa ja saunojen siirtämiseen ja mahdollisesti uuden saunan rakentamiseen tarvittava rakennuslupa heltiävät lokakuun aikana.
Toiveena on, että muuttamaan päästäisiin marraskuussa.
Jonkinlainen katkos saunomisessa saattaa talven aikana kuitenkin tulla. Muutto on yhteisölle kallis operaatio, ja seuran parin-kolmensadan jäsenen jäsenmaksujen lisäksi Sompasauna on saanut lahjoituksia muuttoon kesän aikana.
– Yhdistyksellä on nyt ihan hyvä taloudellinen tilanne, mutta saunojen siirto ja uuden rakentaminen tulee olemaan tosi iso tikki, sanoo Korpela.
Sompasaunojat kuitenkin toivovat, että ensimmäiset löylyt sihahtavat kiukaalle Mustikkamaalla vielä tämän vuoden puolella.
Mustikkamaan ranta houkuttaa myös uimaan, mutta ranta on matala, joten talvella jäiden tultua siihen pitäisi rakentaa laituri, jotta avantoon pääsisi.
Sompasaunaseura ry ei ole saanut lupaa laiturille vielä kaupungilta, mutta talviuintimahdollisuudesta neuvotellaan parhaillaan.