Pirkanmaan hyvinvointialueen mukaan Ukrainasta potilaita Tampereelle on otettu vain silloin, kun muulta hoidolta on jäänyt aikaa ja tilaa.
Tampereelle on tuotu hoidettaviksi muutamia ukrainalaisia sotilaita vuodessa.
Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) kertoo, että vuonna 2023 ja 2024 potilaita tuli Ukrainasta Tampereelle yhteensä noin kymmenen. Pääosin potilaat ovat tulleet erilaisten vammojen takia.
EU:n pelastuspalveluorganisaatio järjestää hoitoa tarvitsevia potilaita Ukrainasta eri puolille Eurooppaa. Suomessa potilaiden tuloa koordinoi HUS.
Pirhan mukaan potilaiden ottamista Ukrainasta on välillä vaikeuttanut tilanpuute vuodeosastoilla.
Ukrainasta tuotujen potilaiden hoito ei Pirhan mukaan ole vaikuttanut pirkanmaalaisten hoitoon. Potilaita on otettu vain silloin, kun muulta hoidolta on jäänyt aikaa ja tilaa.
Elossa 24h -ohjelma haastatteli yhtä Tampereella hoidettua ukrainalaista sotilasta huhtikuussa 2023. Sotilas oli haavoittunut pahasti jalkaan väijytyksessä Ukrainassa alkukesästä 2022.