Sade ei todennäköisesti poista maastopalovaroituksia.
Tänään Suomeen on luvassa paikallisia sateita. Ilmatieteen laitoksen mukaan sateet painottuvat Lounais-Suomen saaristosta Keski-Suomeen ja edelleen kohti Savon ja Karjalan maakuntia ulottuvalle vyöhykkeelle. Sateet eivät kuitenkaan todennäköisesti riitä poistamaan kuivuuden vuoksi annettuja maastopalovaroituksia Suomen eteläisissä ja keskisissä osissa, arvioi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen perjantaina viiden jälkeen.
Maastopalovaroituksen aikana ei saa polttaa kokkoa tai tehdä muutakaan avotulta.
Selkeää ja aurinkoista on Keräsen mukaan todennäköisimmin Vaasan ja Oulun välisellä alueella.
Hyvin kapealla kaistaleella Suomen etelärannikon läheisyydessä voidaan lauantaina nousta 15-20 asteen lämpötiloihin. Tätä pohjoisempana lämpötila on enimmäkseen 10-15 asteen välillä, mutta osissa Lappia voi olla selkeästi kylmempää.