Pörssisähkön hinta kohoaa huomenna yli 40 senttiin kilowattitunnilta.
Tänään on koettu pörssisähkön syksyn hintaennätys, eikä suurta helpotusta hintoihin ole vielä ainakaan huomenna torstaina luvassa.
Pohjoismaisen Nordpool-sähköpörssin hintatietojen mukaan sähköstä saa huomenna maksaa korkeimmillaan 43,29 senttiä kilowattitunnilta. Kaikista kalleinta sähkö on huomenna aamulla yhdeksältä. Hinta pysyttelee yli 30 sentissä kilowattitunnilta aamu seitsemästä iltapäivällä kello yhteen asti.
Yön aikana pörssisähkö on kuitenkin yhä huomattavasti päivän hintoja edullisempaa, jota selittää osaltaan viilenevän sään seurauksena myös lisääntynyt tuulivoiman määrä. Vielä tänään ja huomenna pörssisähkön hintaa nostaa melko vähäisenä pysyttelevä tuulivoimatuotanto, mutta Lumme energia on arvioinut sen lisääntyvän viikonloppua kohden.
Vielä viime viikolla pörssisähkö oli kuitenkin vuoden aikaan nähden verrattain halpaa. Pörssisähkön hinnoissa nähtiin kuitenkin jo syyskuussa poikkeuksellisen leudosta säästä ja voimalaitosten huolto- ja korjaustöistä johtuneita hintapiikkejä. Korkeimmillaan pörssisähkön hinta nousi viime kuussa 50 senttiin kilowattitunnilta.
Olkiluoto 2 palaamassa käyttöön
Pörssisähkön kohonneeseen hintalappuun on jo lähes kuukauden ajan vaikuttanut Olkiluoto 2 -voimalaitoksen generaattorivika ja Ruotsin rajasiirtoyhteyksillä käynnissä olleet huolto- ja korjaustyöt.
Tällä hetkellä myös Loviisan ydinvoimalassa on käynnissä vuosihuolto, jonka on arvioitu valmistuvan lauantaihin mennessä.
Pörssisähkön käyttäjille on kuitenkin luvassa huojentavia uutisia. Olkiluoto 2 -voimalaitoksen on arvioitu vihdosta viimein palaavan rajoitetusti käyttöön tämän viikon sunnuntaina. Tehorajoitus tulee kuitenkin vaikuttamaan myös jatkossa ydinvoimalan tuotantoon. Rajoituksen on arvioitu kestävän useita kuukausia ja voimalaitos toimii näillä näkymin sunnuntaista alkaen 725 MW:n teholla laitosyksikön täyden 890 MW:n sijasta.
Lisäksi Pohjois-Ruotsista Suomeen päin saapuvan sähköenergian siirtoyhteyden rajoitus poistui viime viikon sunnuntaina. Siirtoyhteyden rajoitus on kuitenkin yhä voimassa eteläisen Ruotsin siirtoyhteyden osalta huolto- ja rakentamistöiden vuoksi.