Israelin surmaaman Hassan Nasrallahin todennäköisimpänä seuraajana pidetään hänen serkkuaan.
Äärijärjestö Hizbollah uhkaa radikalisoitua entisestään sen jälkeen, kun Israelin asevoimat tappoi perjantaina sen ylimmän johtajan Hassan Nasrallahin.
Näin arvioi Ylelle Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Nasrallah toimi Hizbollahin johdossa vuodesta 1992 lähtien ja oli yksi Lähi-idän tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.
Dahlgrenin mukaan Nasrallah toppuutteli viimeksi kuluneen vuoden aikana Hizbollahin radikaaleinta siipeä, joka olisi halunnut iskeä paljon voimakkaammin Israeliin.
Nyt Israel on tappanut lyhyessä ajassa lähes koko äärijärjestön johdon. Libanonissa toimivalla, Iranin tukemalla shiiamuslimien järjestöllä on edessään uuden johtajan valinta.
Johtajaksi serkku vai apulaisjohtaja?
Spekulaatioissa on esillä kaksi nimeä.
Hassan Nasrallahin todennäköisimpänä seuraajana pidetään hänen serkkuaan, Hashem Safieddinea, joka on jo järjestön johtoryhmässä.
Safieddine oli yksi harvoista Hizbollah-johtajista, jotka eivät olleet paikalla, kun Israel teki ilmaiskun järjestön päämajaan perjantaina Beirutissa.
Tulevaksi johtajaksi on ulkomaisten medioiden mukaan väläytetty myös 71-vuotiasta apulaisjohtajaa Naim Qassemia, jota on jo pidetty Nasrallahin kakkosmiehenä. Al-Jazeeran mukaan hän on myös ollut mukana valvomassa Hizbollahin parlamentaarista toimintaa.
Qassem kertoi maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan, että järjestö tulee valitsemaan uuden johtajan mahdollisimman pian.
Järjestön toiminta tulee muuttumaan
Susanne Dahlgrenin mukaan Hizbollahin uuden johtajan myötä järjestön toiminta tulee todennäköisesti muuttumaan.
Nyt Libanonissa on meneillään kansallinen suruaika, joka kestää kolme vuorokautta.
– Uskon, että suruajan jälkeen näemme, millaiseksi Hizbollah järjestäytyy, Dahlgren sanoo.
Hashem Safieddinea pidetään Dahlgrenin mukaan tiukkana tyyppinä, jolla on läheiset suhteet Iraniin. Safieddinen poika on naimisissa Iranin vallankumouskaartin entisen johtajan tyttären kanssa, joka on itsekin keskeinen julkinen hahmo Iranissa.
Nasrallah ja Safieddine ovat keskenään hyvin yhdennäköisiä mustassa turbaanissa, joka on tyypillinen shiiapapiston asu, Dahlgren lisää.
Toimintakykyä on jäljellä
Israel on surmannut parin viime viikon aikana Hizbollahin keskeisiä sotilasjohtajia, mutta Dahlgren uskoo järjestön olevan voimissaan. Järjestöllä on olemassa erikseen strateginen johto ja operatiivinen johto.
– Nyt strateginen johto on saanut pahan iskun, mutta se on korvattavissa.
Hän muistuttaa, että Hizbollahilla arvellaan olevan sotilaita 20 000–30 000, ja sen lisäksi reservissä on 20 000 miestä.
– Järjestö on viikonlopunkin aikana tehnyt useita ohjusiskuja Israeliin, Dahlgren sanoo.