Thaimaa dekriminalisoi kannabiksen käytön kolme vuotta sitten, nyt hallitus haluaa kriminalisoida sen uudelleen.
Thaimaa on kieltämässä kannabiksen myynnin viihdekäyttöön ja vaatii jatkossa lääkärin reseptin kannabiksen ostamiseen.
Terveysministeriön tiistaina antama määräys astuu voimaan, kun se julkaistaan maan virallisessa lehdessä Royal Gazettessa. Se tapahtunee lähipäivinä.
– Kannabis luokitellaan tulevaisuudessa huumausaineeksi, terveysministeri Somsak Thepsuthin sanoi tiistaina.
Thaimaa oli yksi ensimmäisistä Aasian maista, joka dekriminalisoi kannabiksen viihdekäytön vuonna 2022.
Kannabis on iso bisnes
Thaimaahan on kolmessa vuodessa perustettu kymmeniätuhansia kannabista myyviä kauppoja ja yrityksiä, joista monet sijaitsevat maan turistikeskittymissä.
Thaimaan kauppakamari on arvioinut, että kannabiskaupan arvo nousisi 1,2 miljardiin dollariin tänä vuonna. Arvio sisältää lääkinnälliset kannabistuotteet.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Bangkokin Khao San Roadin alueen kannabisliikkeisiin virtasi keskiviikkona edelleen tasaisesti asiakkaita, joista suurin osa oli turisteja.
– Kannabiskauppoja on kaikkialla, joten miten he voivat perua tämän? En usko, että he pystyvät siihen, Daniel Wolf Australiasta sanoi Reutersille.
Hallitus: Kannabiksesta ongelmia lapsille
Thaimaan hallituksen mukaan kannabiksen vapaa myynti on aiheuttanut sosiaalisia ongelmia erityisesti lapsille ja nuorille.
Lisäksi turisteihin liittyvät kannabiksen salakuljetustapaukset ovat yleistyneet viime kuukausina.
– Politiikan on palattava alkuperäiseen tavoitteeseensa eli kannabiksen sallimiseen vain lääketieteellistä käyttöä varten, hallituksen tiedottaja Jirayu Houngsub sanoi lausunnossa.
Kannabisaktivistien ryhmä aikoo järjestävää mielenosoituksen terveysministeriön edessä ensi kuussa vastustaakseen kannabiksen käytön ja myynnin kriminalisointia.
Lähde: AP, Reuters