Tel Avivissa asuvan Viktor Vahštainin kotitalon lähelle putosi tammikuussa ohjusromua. Se oli konkreettinen muistutus Gazan kaistalla raivoavasta sodasta.
Toisesta, Euroopassa käytävästä sodasta, taas muistuttaa leima: Venäjällä Vahštainia pidetään ulkomaisena agenttina.
Teoreettisen sosiologian tutkija Vahštain toimi Venäjällä Oxfordin säätiön rahoittaman sosiologisen laitoksen johtajana ja brittiläisen valtiosta riippumattoman Moskovan yhteiskunta- ja taloustieteiden korkeakoulun (MSSES) dekaanina.
Loppuvuodesta 2021, vähän ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, Venäjä julisti Vahštainin työpaikat ei-toivotuiksi organisaatioiksi. MSSES:n rehtori Sergey Zuev pidätettiin epäiltynä petoksesta.
– Viranomaiset painostivat minua antamaan lausuntoja Zuevia ja muita kollegoitani vastaan. Päätin, etten todista kollegoitani vastaan ja syyllistyin rikokseen.
Tutkija lähti Venäjältä pois samana päivänä, kun poliisi teki kotietsinnän hänen asuntoonsa.
– Jälkiviisaana voi sanoa, että päätös oli oikea.
Vahštain kiersi neljässä kuukaudessa kahdeksan Euroopan maata. Loppujen lopuksi hän hankki Israelin kansalaisuuden ja asettui Tel Aviviin. Vahštain työskentelee tällä hetkellä Israelissa. Hänen haluaa perustaa tutkijaverkoston, jossa työskentelisi Venäjältä paenneita asiantuntijoita.
Minkälaisessa tilanteessa vastaat tähän puheluun?
– Olen Tel Avivissa. Tilanne on vaikea. Elämme kahden suuren sodan keskellä. Venäjän hyökkäyksen lisäksi käynnissä on Gazan sota, joka on jatkunut jo yli sata päivää.
Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Millaisia tuntemuksia ja ajatuksia se herätti?
– Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, en enää elätellyt minkäänlaisia illuusioita siitä, että Venäjällä asiat järjestyisivät. Muistan hyökkäyspäivän yleisen tunnelman. Järkytyksen lisäksi venäläisten keskuudessa tuntui leijailevan voimakas kollektiivinen myötähäpeä hallinnon toimia kohtaan.
Oliko häpeä syy siihen, että sadattuhannet koulutetut venäläiset lähtivät ulkomaille?
– Kollektiivinen vastuu pakotti tuhannet venäläiset tarkastelemaan elämäänsä uudessa valossa. Lähtijöiden joukossa oli sekä nuoria menestyjiä että vakiintuneen aseman hankkineita osaajia. Varsinkin keski-ikäisille lähtö ulkomaille merkitsi Venäjällä ansaitun aseman menettämistä jopa lopullisesti.
– Silti tuhannet ihmiset lähtivät Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Venäläiset kokivat niin kutsutun absoluuttisen tapahtuman, eli tapahtuman, jolle ei ole olemassa järjellistä selitystä.
Venäläisiltä ei kysytty, haluavatko he hyökätä Ukrainaan. Miksi venäläisten päällimmäinen tunne oli häpeä?
– Moni ymmärsi kantavansa sellaisen maan passia, joka hyökkää aggressiivisesti suvereeniin valtioon ja iskee siviilejä vastaan vailla mitään perusteluja. Monille se oli liikaa. Ihmiset, joilla oli käsityksiä hyvästä ja pahasta, joutuivat heittämään uskomuksensa romukoppaan.
Miten venäläisellä tieteellä menee sodan aikana?
– Venäjän nykyisessä poliittisessa todellisuudessa ei ole tilaa luotettavalle tutkimukselle.
– Venäläisen tutkijayhteisön rapautuminen alkoi jo vuoden 2013 lopulla juuri ennen Krimin valtausta, kun Kreml ryhtyi järjestelmällisiin vainoihin. Yhteiskunnan ilmapiiri muuttui, ja se heijastui tutkijoihin. Yliopistoihin alkoi kehittyä kyttäyskulttuuri. Ihmisten poliittisilla näkemyksillä alkoi olla enemmän painoarvoa kuin ammatillisella osaamisella. Yliopistojen tutkijoita alettiin irtisanoa Facebook-päivitysten takia.
Tekevätkö länsimaiset toimittajat ja tutkijat liian heppoisia johtopäätöksiä Venäjän kehittymisestä epäluotettavien tietojen, kuten gallupien pohjalta?
– On ymmärrettävää, että länsimaiset tutkijat, toimittajat ja poliitikot haluavat vilpittömästi ymmärtää, mitä Venäjällä tapahtuu. He kuitenkin törmäävät toistuvasti siihen, että Venäjän valtaapitävät eivät noudata läpinäkyvyyden periaatteita. Tilannetta voi verrata siihen, että katsomalla television ruutua yrittäisi ymmärtää, mitä television sisällä tapahtuu.
– Suomen naapurissa on jättiläismäinen musta laatikko, eikä kukaan tiedä, mitä sen sisällä tapahtuu.
Jos toimittajat eivät voi luottaa mielipidemittauksiin, eikä luotettavaa tieteellistä tietoa yhteiskunnasta ole saatavilla, miten Venäjän tapahtumia voi ymmärtää?
– Haastattelut, etnografinen tutkimus ja sosiaalisen median keskustelujen tutkiminen voivat hieman auttaa ymmärtämään Venäjää.
– Toimittajat haluavat tietää, milloin sota päättyy. Vastausta etsitään talousnäkymistä, venäläisten ulkomaanmatkojen määristä, jopa kananmunien hinnoista, mutta tällaisista asioista tehdyt johtopäätökset eivät usein kerro koko totuutta. Minulta on ihan tosissaan kysytty, viittaavatko peniksen muotoiset lumiukot venäläisten tyytymättömyyteen vallanpitäjiä kohtaan.
Olit Tel Avivissa, kun äärijärjestö Hamas hyökkäsi 7. lokakuuta Israeliin. Hamasin hyökkäyksen seurauksena Israel aloitti maaoperaation Gazassa. Oliko Hamasin hyökkäys israelilaisille samanlainen absoluuttinen tapahtuma kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan?
– Kyllä, ja siihen näiden kahden tapahtuman yhtäläisyydet loppuvat. 7. lokakuuta israelilaiset kokivat käsittämättömän tapahtuman, joka johti poikkeuksellisen solidaarisuuden syntyyn.
– Hamasin hyökkäyksen jälkeen ihmisiä palasi Israeliin Yhdysvalloista saakka taistellakseen vapaaehtoisena Hamasia vastaan. Ihmiset järjestäytyivät auttamaan toisiaan tehokkaammin kuin valtio. Israelilaiset eivät kokeneet kollektiivista häpeää, kuten venäläiset. Israelissa syntyi eräänlainen kollektiivinen raivo.
Israelin ilmaiskuissa ja maaoperaatiossa Gazassa on kuollut jo yli 25 000 palestiinalaista. Onko lasten ja naisten murhaaminen kollektiivista raivoa, eikö palestiinalaissiviilien murhaamisen pitäisi synnyttää israelilaisissa ennemminkin kollektiivista häpeää?
– Kansalaisten luottamus Israelin hallintoon ei välttämättä ollut kovin korkealla Hamasin hyökkäyksen aikana, eikä hallinto nauti luottamusta edelleenkään. Israelissa on kuitenkin jonkinlainen edustuksellisen demokratian mekanismi, ja ihmisten sosiaaliset verkostot muodostavat yhteisön, mikä vahvistui Hamasin hyökkäyksen seurauksena. Hallinnon päätökset ja Israelin armeijan teot Gazassa edustavat kansalaisten toiveita ja valintoja, siksi israelilaiset eivät koe häpeää, toisin kuin venäläiset.
Voiko tavallinen länsimainen ihminen käsittää sotaa ja sen hirveyksiä?
– Keskiverto eurooppalainen lukee ja kuulee sodista jatkuvasti, muttei koskaan joudu kosketuksiin niiden kanssa. Media uutisoi aina sodista, mutta uutisoinnin kautta länsimainen ihminen ei kykene saamaan otetta sodasta. Vaikka ihminen ilmoittautuisi rauhanturvaajaksi ja kriisialueelle, hän ei välttämättä silloinkaan näe muuta kuin sodan kaikuja. Sotaa kokematon ei yksinkertaisesti voi käsittää sotaa.
Tuleeko sodasta arkipäiväisempää sen kokijan ja tarkkailijan elämässä?
– Ihmismieli toimii niin, että arki ja rutiinit ottavat vallan jopa äärimmäisissä olosuhteissa. Sitä kutsutaan rutinoitumiseksi ja se viittaa mielen kykyyn palauttaa tasapaino elämään.
– Esimerkiksi Hamas on ampunut 13 000 rakettia Israeliin kolmessa kuukaudessa. Rautakupoli on torjunut enemmistön raketeista. Heräsin jälleen Gazan sotaan, kun viime viikolla ohjusromua putosi lähelle kotiani.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkunut lähes kaksi vuotta. Miten venäläisten maailmankuva on muuttunut tänä aikana?
– Sosiaalista mediaa seuraamalla voi nähdä, kuinka puhetavat Venäjän hyökkäyksestä ovat muuttuneet kahdessa vuodessa. Järkytyksestä ja paheksumisesta on siirrytty tilanteen hyväksymiseen ja jopa sodan oikeuttamiseen.
– Sosiaalisessa mediassa näkyy juuri nyt paljon keskustelua siitä, että sodan jatkamista oikeutetaan sen kestolla. Monet sodan vastustajiksi julistautuneet keskustelijat näkevät sodan yhä epämiellyttävänä, mutta kallistuvat sodan jatkamisen puolelle vain sen takia, että Venäjä on käyttänyt sotaan valtavasti resursseja.