Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väitti virkaanastujaispuheissaan muun muassa virheellisesti, että Kiina operoi Panaman kanavaa ja että EU ei tuo juuri mitään Yhdysvalloista.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheet virkaanastujaisissa sisälsivät paljon virheellisiä ja yliampuvia väitteitä.
Tässä on listattuna räikeimpiä esimerkkejä.
1. Väärin: Kiina operoi Panaman kanavaa
Trump väitti virkaanastujaispuheessaan, että Kiina vastaa Panaman kanavan liikenteestä.
Väite ei pidä paikkaansa. Kiinalaiset yhtiöt omistavat kyllä kaksi satamaa Panaman kanavan molemmissa päissä, mutta itse kanavaa operoi Panaman valtio.
Trump väitti myös, että yhdysvaltalaiset alukset joutuisivat maksamaan ylihintaa kanavamaksuista. Panama on kuitenkin kiistänyt, että mitään valtiota syrjittäisiin.
Trump lupasi puheessaan, että Yhdysvallat ottaa kanavan jälleen hallintaansa ja että Yhdysvallat kasvaa ylipäätään pinta-alaltaan presidenttikauden aikana. Laajeneminen saattaa viitata kanavan ohella myös ajatuksiin liittää Kanada ja Grönlanti Yhdysvaltoihin.
2. Väärin: Vuoden 2020 vaalit olivat väärennetyt
Trump toisti kongressissa pitämässään puheessa väitteen, että vuoden 2020 presidentinvaalit olisivat olleet väärennetyt.
Tämä ei ole totta. Vaaliviranomaiset, muut viranomaiset tai Trumpin oma oikeusministeri eivät ole löytäneet vaalivilpistä todisteita.
Trump on toistanut väitettä vaalitappiostaan lähtien. Hänen yrityksensä kumota vaalitulos huipentui kannattajien hyökkäykseen kongressitalolle loppiaisena 2021. Trump armahti lähes kaikki kongressimellakasta tuomitut varhain tiistaina.
3. Väärin: Vain Yhdysvallat myöntää kansalaisuuden maassa syntyneille
Trump väitti allekirjoittaessaan asetuksia, että vain Yhdysvallat myöntää kansalaisuuden kaikille sen maaperällä syntyneille.
Väite on väärin. Yli 30 maassa on sama käytäntö, USA Today -lehti kertoo.
Näistä moni sijaitsee Amerikan mantereella, kun taas esimerkiksi Euroopassa kansalaisuus myönnetään useimmiten vanhemman kansalaisuuden perusteella.
Trump tuore asetus lopettaa kansalaisuuden myöntämisen niille Yhdysvalloissa syntyneille lapsille, joiden vanhemmat ovat saapuneet maahan laittomasti.
Asetus on ristiriidassa perustuslain nykyisen tulkinnan kanssa. Korkein oikeus joutunee punnitsemaan sen laillisuutta lähitulevaisuudessa.
4. Väärin: EU ei tuo juuri mitään Yhdysvalloista
Trump väitti Valkoisessa talossa, että Euroopan unioni ei ”ota” Yhdysvalloista maataloustuotteita, autoja tai juuri mitään.
Tämä ei pidä lainkaan paikkansa. Yhdysvallat on EU:n toiseksi suurin tavarantuojamaa.
EU toi Yhdysvalloista vuonna tavaroita ja palveluita 643 miljardilla eurolla vuonna 2023, Euroopan komissio kertoo. EU tuo maataloustuotteita Yhdysvalloista noin 12 miljardilla eurolla ja autoja noin 9 miljardilla eurolla, CNN kertoo.
Trump väitti myös virheellisesti, että Yhdysvallat häviää 300 miljardia dollaria kaupassa EU:n kanssa. Todellisuudessa kauppataseen vaje oli 162 miljardia euroa eli noin 168 miljardia dollaria EU:n hyväksi vuonna 2023.
5. Harhaanjohtavaa: USA:n sähköautopakko perutaan
Trump lupasi virkaanastujaispuheessaan perua ”sähköautopakon”, jotta ”autoteollisuus pelastuisi”.
Todellisuudessa Yhdysvalloissa ei ole ollut määräystä valmistaa sähköautoja. Sen sijaan ympäristöhallinto oli presidentti Joe Bidenin kaudella määrännyt päästörajoituksia uusille autoille, AP kertoo.
Ne olisivat ympäristöhallinnon mukaan saaneet aikaan sen, että noin kaksi kolmannesta uusista autoista olisi ollut päästöttömiä vuonna 2032.
Trump ei ole itse perunut päätöstä, mutta aikoo ohjata ympäristöhallintoa muuttamaan sitä. Hän on jo ehtinyt perua sähköautojen hankintatukia.
Trump puhui myös totta
Trumpin puheissa oli myös totuudellisia osioita.
Hän esimerkiksi kertoi Yhdysvaltain käyttävän terveydenhoitoon enemmän rahaa kuin mikään muu maa maailmassa ja kuvaili pääosin oikein sen, että Bidenin kauden inflaatio johtui julkisen sektorin kulutuksesta ja energiakriisistä.
Lähteet, AP, Reuters