Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toteutti nopeasti kannattajilleen antamansa vaalilupauksen taistella niin sanottua woke-kulttuuria vastaan.
Trump kumosi ensi töikseen toistakymmentä Joe Bidenin päätöstä, jotka suojelivat rotuun, sukupuoleen, identiteettiin ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää tasa-arvoa.
– Yhdysvaltain hallituksen virallinen politiikka on, että on olemassa vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen, Trump sanoi.
Trumpin asetukset kumoavat myös toimia, jotka on suunnattu mustien, latinojen, amerikanaasialaisten ja Amerikan alkuperäiskansojen auttamiseen.
– Kun Trumpin toimet koskevat etnisiä vähemmistöjä ja seksuaalivähemmistöjä, ne koskevat enemmistöä kansalaisista, sanoo akatemiatutkija Saara Kekki Helsingin yliopistosta.
Kekki on tutkinut Yhdysvaltain etnisiä vähemmistöjä ja identiteettiä.
Woke kulttuurisotien jatkumoa
Arvoliberaaleille woke tarkoittaa esimerkiksi rasististen ja syrjivien rakenteiden tiedostamista yhteiskunnassa.
Konservatiivit puolestaan pitävät wokea ideologiana, joka suosii vähemmistöryhmien oikeuksia yksilövapauksien ja sananvapauden kustannuksella. Se on heidän käsissään pilkan väline.
– Kulttuurisodat ovat jatkuneet jo 1960-luvulta lähtien. Vastapuolet ovat tulleet enemmän ja enemmän törmäyskurssille ja nyt tilanne on todella kärjistynyt, sanoo Kekki.
Trumpin hallinto toteaa nyt, että ”sukupuoli on muuttumaton, ja se on olennainen ja kiistaton tosiasia”.
Liittovaltio lopettaa gender-sanan käytön sukupuolta tarkoittavana terminä ja palauttaa käyttöön sex-sanan, hallinnon edustaja kertoi toimittajille CNN-kanavan mukaan.
Edustajan mukaan ”sukupuoli on yksilön muuttumaton, biologinen luokittelu”.
Passit uusiksi, tukirahat syyniin
Trumpin asetus koskee liittovaltion toimintoja ja sen virallisia asiakirjoja. Osavaltiot voivat poiketa määräyksestä, eikä yksityisessä toiminnassa siitä tarvitse välittää.
Asetuksen myötä esimerkiksi passit, viisumit ja maahantulokortit tunnustavat jatkossa vain kaksi sukupuolta.
Vuodesta 2022 yhdysvaltalaiset ovat voineet esimerkiksi passihakemukseen merkitä sukupuolekseen ”X”:n miehen tai naisen sijasta. Tähän opastava sivu on jo kadonnut ulkoministeriön verkkopalvelusta.
Presidentin asetus määrää myös esimerkiksi liittovaltion viranomaisten ylläpitämät vankilat, maahanmuuttokeskukset, raiskausten uhrien tukikeskukset ja turvakodit noudattamaan kahden sukupuolen politiikkaa.
Liittovaltion työpaikoilla saa käyttää vain ”he”– ja ”she”-pronominejä.
Asetus myös toteaa, että liittovaltio ei jatkossa rahoita ”sukupuoli-ideologisia hankkeita”. Kaikki tuki- ja rahoitushakemukset tutkitaan tätä kriteeriä vasten.
Voitto kulttuurisotaa käyvälle oikeistolle
Trumpin asetus maalaa jo nimeltään toimet naisten suojelemiseksi. Asetuksen nimi kääntyy suomeksi ”Naisten suojelu sukupuoli-ideologiselta ääritoiminnalta ja biologisen totuuden palauttaminen liiittovaltiolle”.
Trump lupasi jo vaalikampanjansa aikana, että olisi presidenttinä naisten suojelija, ”pitivätpä he siitä tai eivät”.
Konservatiiviset ryhmät kuten perinteisiä perhearvoja vaaliva American Family Association ylistävät Trumpin tekemiä muutoksia.
Pyrkimys rajoittaa yhteiskunnan monimuotoisuutta on konservatiiveille yhtä lailla tärkeä. Trumpin mukaan hänen asetuksensa tekevät yhteiskunnasta värisokean ja ansioille perustuvan, kun vähemmistöjen tukemista puretaan.
– Yliopistokollegat ovat puhuneet siitä, kuinka vaikeaa myös etnisyyden tutkimus ja opetus on konservatiivisissa osavaltioissa. Mistä ylipäänsä voidaan enää puhua, Saara Kekki sanoo.
Jotkut yhdysvaltalaiset suuryritykset ovat jo ennen Trumpin astumista virkaansa lopettaneet ohjelmiaan, joilla ne ovat tukeneet esimerkiksi henkilöstövalinnoissaan monimuotoisuutta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja inkluusiota.
Vastaavasti esimerkiksi Apple ja tukkumarkettialan Costco on sanoneet jatkavansa niitä.
Yhdysvaltain ilmapiiriä Trumpin asetukset todennäköisesti vain kiristävät.
– Yksilöille tämä on ennen kaikkea esimerkiksi rasismin hyväksymisen lisääntymistä. Sitä, että entinen ystävällismielinen naapureiden rinnakkainelo on muuttunut hyökkääväksi, Saara Kekki sanoo.
Kekki pohtii, voisivatko Trumpin hallinnon toimet laajentua kauden aikana muiden ihmisryhmien tukeen ja oikeuksiin.
– Kulttuurisotiin liittyvissä keskusteluissa on esitetty, että autismia tai ADHD:tä ei olisi oikeasti olemassa, vaan kyse on liian löperöiden vanhempien keksinnöstä, Kekki sanoo.
Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt sanovat haastavansa Trumpin toimet. Luvassa on todennäköisesti lukuisia vääntöjä oikeudessa.
AP, Reuters