Yhdysvaltain maatalousministerin mukaan suojelusäädös on vanhentunut ja järjetön.
Yhdysvaltain republikaanihallinto aikoo kumota 25 vuotta voimassa olleen säädöksen, jonka avulla on suojeltu 230 000 neliökilometriä valtion omistamia metsiä. Ala on enemmän kuin kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta.
Yhdysvaltain hallinto antoi Bill Clintonin presidenttikaudella vuonna 2001 niinsanotun Roadless Rule -määräyksen. Sen mukaan noin 30 prosentilla maan valtionmetsistä kielletään hakkuut, teiden rakentaminen sekä kaivos- ja poraustoiminta.
Määräystä on pidetty erittäin onnistuneena suojelutoimenpiteenä, jolla on turvattu Yhdysvaltain luontoa ja lukuisien harvinaistuneiden eliölajien säilymistä.
Yhdysvaltain maatalousministeri Brooke Rollins ilmoitti kuitenkin maanantaina, että määräys on vanhentunut.
– Jälleen kerran presidentti [Donald] Trump aikoo poistaa järjettömän esteen luonnonresurssien terveen järjen mukaiselta hyödyntämiseltä, hän sanoi.
Ympäristöjärjestöt yrittävät estää säädöksen purkamisen oikeusteitse.
Trumpin hallinto on purkanut useita muitakin luonnon- ja ympäristönsuojelun hyväksi tehtyjä lakeja edistääkseen talouskasvua. Esimerkiksi ajoneuvojen saastepäästöjen rajoituksia on heikennetty.
Lähde: AFP