Mitä kuuluu?
Oletko jo herännyt?
Nähdäänkö tänään koulussa? 🙂
Tällaisia viestejä Ruusutorpan koulun yhteisöohjaaja Anni Ruohomaa saattaa arkiaamuisin lähettää niille yläkoululaisille, joilla on vaikeuksia lähteä kouluun. Toisinaan viestit jäävät vastauksetta tai takaisin tulee ”joo”. Joskus paluupostissa kerrotaan päänsärystä, myöhästyneestä bussista tai siitä, ettei huvita lähteä.
Tarvittaessa Ruohomaa voi mennä koulumatkalle vastaan.
Keskipäivällä hän saattaa lounastaa nuoren kanssa, jos tämä on tahtomattaan jäämässä yksin. Ruohomaasta saa seuraa myös välitunneille.
Iltapäivällä hän kuuntelee ja keskustelee, lähtee oppitunnille yhdessä koululaisen kanssa, jos tunnille meneminen tuntuu muuten vaikealta. Myöhemmin istahtaa jonkun porukan kanssa alas tekemään läksyjä.
Samalla hän poimii vihjeitä siitä, miksi kouluun tuleminen on oppilaalle vaikeaa.
Tästä on kyse
Yläasteikäisistä oppilaista 2–3 prosenttia ei käy koulussa säännöllisesti. Kouluakäymättömyydessä ei ole kyse siitä, että oppilas olisi jäänyt kokonaan pois koulusta, vaan että koulunkäynti on epäsäännöllistä ja poissaolot kasaantuvat.
Muutama prosentti tarkoittaa sitä, että yli 4 000 yläastelaista ei käy koulussa säännöllisesti. Kyse on arviosta, sillä poissaoloja ei ole seurattu kansallisella tasolla systemaattisesti.
Kouluterveyskyselyssä 8.–9. luokkalaisista noin neljä prosenttia kertoo viikoittaisista luvattomista poissaoloista.
Opetusalan asiantuntijat pelkäävät, että luku on todellisuudessa tätä suurempi ja kasvussa. Niitä, jotka eivät ole kovin kiinnittyneitä kouluun, on tutkimusten mukaan joka kymmenes yläkoululaisista.
Poissaolojen kasaantumisen seurauksena oppilas voi pudota opetuksesta. Rima kouluunpaluulle nousee poissaolojen lisääntyessä.
Korona todennäköisesti lisäsi poissaoloja
Poissaolot lisäävät koulujen työtä, sillä kouluakäymättömille pitää luoda yksilöllinen polku takaisin opetuksen pariin, mikä voi tarkoittaa monenlaisía erityisjärjestelyjä.
Opetushenkilökunnan lisäksi apuna tarvitaan usein opiskeluhuollon henkilökuntaa, jos poissaoloihin liittyy esimerkiksi mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Koditkaan harvoin tietävät mitä tehdä, kun nuorta ei saada kouluun, sanoo Opetushallituksen opetusneuvos Jukka Vetoniemi.
Ongelma on todennäköisesti koronan aikana pahentunut, Vetoniemi sanoo. Arviot kouluakäymättömien määrästä ovat koronaa edeltäneeltä ajalta. Poissaoloihin ja mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat sittemmin lisääntyneet.
– Kyllähän siinä varmasti kävi niin, että juuri ne oppilaat, jotka olivat jo valmiiksi löyhästi kiinnittyneitä kouluun, niin heidän oli vaikea palata koronan jälkeen perinteiseen koulutyöhön.
– Monelta katkesi positiivinen vuorovaikutussuhde opettajaan ja kavereihin. Kun se suhde katkeaa, niin se pitää rakentaa uudestaan. Se ei ole aina helppoa, Vetoniemi sanoo.
Koulun velvollisuus on ehkäistä poissaoloja
Perusopetuslakiin tehtiin vuosi sitten muutos, jonka mukaan opetuksen järjestäjän tulee ennaltaehkäistä perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja seurata ja puuttua niihin suunnitelmallisesti. Koulujen on aiemminkin pitänyt puuttua poissaoloihin, mutta nyt siihen lisättiin suunnitelmallisuutta. Raportoinnista saadaan jatkossa tarkempia tietoja kouluakäymättömien määrästä ja taustasyistä.
Avainasemassa on yhteisöllisyys ja viihtyisyys, joita kouluissa halutaan nyt lisätä. Osana tähän pyrkivää hanketta kouluihin on palkattu kouluvalmentajia tai yhteisöohjaajia, kuten espoolaiskouluissa työskentelevät Anni Ruohomaa ja Maria Räsänen.
Yhteisöohjaajat järjestävät välituntitoimintaa ja teemapäiviä sekä ryhmäyttämiseen tähtääviä oppitunteja vaikkapa tunne- ja vuorovaikutustaidoista yhteistyössä opettajien ja opiskeluhuollon kanssa.
– Sillä mitä minä teen varmistetaan se, että koulun muu henkilökunta voi keskittyä siihen omaan perustehtäväänsä. Opettaja opettamiseen ja muihin pedagogisiin asioihin. Sitten minä voin huolehtia siitä, että oppilas oikeasti tulee oppimaan, osallistuu ja on osa yhteisöä, Ruohomaa tiivistää.
Lintumetsän koulussa työskentelevä Räsänen sanoo, että syyt olla tulematta kouluun ovat hyvin erilaisia.
– Mielenterveys- ja oppimisvaikeudet, haasteet kotona ja kaverisuhteissa vaikuttavat paljon siihen, että onko voimia tulla kouluun.
– Jos ei tule kouluun, menettää kokemuksen siitä opettamisesta, eli ei saa opetusta. Samalla menettää myös kokemukset luokan kanssa ja henkisen kasvun ja sosiaaliset kasvumahdollisuudet. Se saattaa vaikuttaa myös mielenterveyteen ja pitkällä tähtäimellä lisätä syrjäytymisriskiä, Räsänen arvioi.
Nuoren poissaoloihin puututaan perheen kanssa yhteistyössä. Ehkäiseminen ja puuttuminen tehdään yhteistyössä muun muassa yhteisöohjaajien, opettajien, luokanvalvojien, erityisopettajien, lastensuojelun ja perhesosiaalityön kanssa, Räsänen sanoo.
Räsänen tekee paljon yhteistyötä myös suoraan vanhempien kanssa. Kohtaamiset ovat useimmiten positiivisia, sillä vanhemmat haluavat lastensa menestyvän elämässään, Räsänen sanoo.
Opetusministeri: Opiskeluhuollon paikka tulee arvioida uudelleen
Suomella ei ole varaa siihen, että kouluakäymättömien lasten määrä kasvaa, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz (r.). Kouluakäymättömyys voi ennustaa vaikeuksia tulevaisuudessa työelämässä tai elämässä ylipäänsä.
Suomalaisten koulutustaso on myös laskenut 1970-luvulta alkaen, ministeri muistuttaa.
– Emme voi hyväksyä sellaista kehitystä, että koko ajan on enemmän lapsia, jotka eivät tule kouluun, opetusministeri Adlercreutz sanoo.
Kouluakäymättömyys voi kieliä siitä, että lapsi voi muutenkin huonosti, opetusministeri sanoo.
– Jos nämä nuoret ja lapset putoavat järjestelmän ulkopuolelle eivätkä käy koulua, he eivät todennäköisesti saa myöskään muuta tarvitsemaansa apua, opetusministeri.
Hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä oppilaiden terveydestä huolehtiminen siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Adlercreutz haluaa selvittää, onko opetustyön ja opiskeluhuollon eriyttämisestä koitunut enemmän haittaa vai hyötyä. Opetusministerille on koulukentältä viestitty ongelmista esimerkiksi oppilastietoihin pääsyn osalta.
Adlercreutzin mukaan olisi syytä harkita sitä, tulisiko opiskeluhuollon parissa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset siirtää takaisin kuntiin ja lähemmäs kouluja. Siitä voisi olla hyötyä koululaisten kannalta.
