Syy tuolihissin romahtamiselle ei toistaiseksi ole selvillä.
Ainakin 30 ihmistä on loukkaantunut tuolihissin romahdettua Astúnin laskettelukeskuksessa Espanjassa. Asiasta kertoo muun muassa ruotsalaislehti Aftonbladet.
Loukkaantuneista 17 kerrotaan olevan kriittisessä tilassa. Uutistoimisto Reutersin mukaan noin 80 ihmistä oli lauantaina iltapäivällä jumissa tuolihississä. Paikalle on lähetetty useita helikoptereita ja ambulansseja hissiin jumiutuneiden pelastamiseksi ja loukkaantuneiden kuljettamiseksi sairaalaan.
Syy hissin romahtamiselle ei toistaiseksi ole selvillä. Paikalta julkaistujen kuvien perusteella yksi hissiä liikkuttavista rattaista näyttää pettäneen. Sen seurauksena useat ihmisiä rinteen huipulle kuljettaneista tuoleista putosi maahan.
Espanjalaismedioiden mukaan Aragonian alueen presidentti Jorge Azcón ja Espanjan sisäministeri Roberto Bermúdez de Castro ovat matkalla onnettomuuspaikalle.
Astúnin laskettelukeskus sijaitsee Pyreneiden vuoristossa Espanjan ja Ranskan välisen rajan tuntumassa.
Juttua päivitetty klo 15.43 uutistoimisto Reutersin tiedoilla. Loukkaantuneiden lukumäärää päivitetty 17.18.