Turun vankilaan on suunniteltu kolmas suljettu sellirakennus, joka voisi valmistuttuaan majoittaa noin 150 vankia.
Turun vankilaan suunniteltu uusi sellirakennus odottaa rahoituspäätöstä.
Kolmannen sellirakennuksen hankesuunnitelma on valmistunut. Turun vankilan apulaisjohtaja Petri Kiurun mukaan hankesuunnitelmaa päivitetään enää pienillä yksityiskohdilla. Suunnitelmassa 255-paikkaiseen Turun vankilaan rakennetaan uusi suljettu sellirakennus, joka voisi majoittaa noin 150 vankia.
Määrä olisi merkittävä, koska vankilat ovat olleet pitkälti täynnä Suomessa.
– Valtakunnallisesti on arvioitu, että muutaman vuoden aikana Rikosseuraamuslaitos tarvitsee 300 uutta suljettua vankilapaikkaa. Tämän uuden sellirakennuksen osalta puhutaan mittavasta avusta vankilapaikkatarpeeseen. Se ei kata ihan kaikkea tarvetta, mutta on lähellä, Kiuru sanoo.
Risen Vantaan vankilan lisärakennus otetaan käyttöön vielä tämän kevään aikana ja lisäksi Vaalaan vankila otetaan käyttöön tänä keväänä. Vantaalle lisäpaikkoja tulee 160 ja Vaalaan noin 100.
Uusia työpaikkoja Turkuun
Kustannusarvio uudelle suljetulle selliosastolle on Kiurun mukaan noin 40–50 miljoonaa euroa. Rise odottaa rahoituspäätöstä miniteriöstä vielä tämän kevään aikana.
Uusi selliosasto on lähes samanlainen kuin Turun vankilan nykyiset kaksi sellirakennusta, jotka ovat valmistuneet vuonna 2007. Lisäksi Turun vankilan alueelle on suunniteltu avolaitosta. Turun vankilan alueelle sijoittuvan avolaitoksen osalta tarveselvitys on valmistunut Kiurun mukaan viime syksynä.
Turun vankilan uusi sellirakennus tarkoittaisi useita uusia työpaikkoja.
– Puhutaan mittavasta rekrytointitarpeesta, noin sadasta henkilötyövuodesta, Kiuru kertoo.
Jos uudelle sellirakennukselle myönnetään rahoitus, niin rakennustyöt olisivat ohi karkean arvion mukaan vuonna 2028.